Tomaatti-halloumipiirakka

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Sillä aikaa kun odottelen makeiden hedelmäisten ja marjaisten piirakoiden sesonkia taas alkavaksi, herkuttelen suolaisilla piirakoilla. Perusperinteinen parsafetapiirakka Anarkistimarttojen neulekerhon eiliseen kokoontumiseen vaihtui lennosta kaupan hyllyjen välissä tomaatti-halloumipiirakaksi, ihanan suolaista!
Tämä oli kyseisen piirakan ensikokeilu (aina kannattaa tehdä ensikokeilu kun ruokaa tarjoaa isommalle joukolle, josta osaa ei ole koskaan aiemmin edes tavannut), mutta ei varmasti jää viimeiseksi. Kokeilussani pilkoin halloumin sellaisenaan täytteen sekaan, mutta ensi kerralla kokeilen grillata juustosiivuja kuumalla pannulla ennen pilkkomista ja täytteeseen lisäämistä. Eipä tässä nytkään mitään vikaa ollut, herkullista ja nopeaa.
Pohjan tein täysjyväspelttijauhoista ja se oli erityisen maukasta.

Tomaatti-halloumipiirakka

Pohja
125 g kylmää voita
4 dl täysjyväspelttijauhoja
1 kananmuna
1-2 rkl kylmää vettä
Täyte
250 g kirsikkatomaatteja
1 rkl maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kermaa
2 kananmunaa
1 pkt halloumijuustoa
kourallinen tuoretta basilikaa
mustapippuria

Aloita valmistamalla pohja. Laita monitoimikoneen kulhoon voi pieninä kuutioina sekä jauhot. Aja tasaiseksi muruksi. Lisää kananmuna ja käytä taas konetta. Lisää kylmä vesi lusikallinen kerrallaan kunnes taikina on sopivan paksuista, eli piirakkavuokaan paineltavissa.
Painele taikina vuoan pohjaan ja reunoille, siistä reuna veitsellä ja nosta jääkaappiin odottamaan.
Valmista täyte. Leikkaa kirsikkatomaatit kahtia ja purista niistä siemenet. Sekoita kulhossa tuorejuusto, kerma ja kananmuna. Kuutioi halloumi pieniksi nopiksi ja lisää täytteeseen. Silppua basilika hienoksi ja lisää täytteeseen, mausta vielä mustapippurilla.
Kaada täyte piirakkapohjalle ja levitä juustokuutiot tasaisesti pitkin pohjaa. Aseta tomaatinpuolikkaat täytteelle leikkauspinta alas päin. Painele niitä hellästi täytteeseen.
Paista 220-asteisessa uunissa 20-30 min tai kunnes piirakka on kauniin värinen ja pohja kypsynyt. Anna vetäytyä puolisen tuntia ennen tarjoamista.


14 kommenttia

  1. Minä en edes ole erityisen innostunut erilaisista suolaisista piirakoista, mutta tämä kuulostaa jo pelkästään tuon halloumin takia todella houkuttelevalta. Nälkä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halloumi on vähän niin kuin pekoni (jos syö lihaa), se tekee kaikesta parempaa.

      Poista
  2. hilpeän ja herkullisen näköinen piirakka!

    VastaaPoista
  3. Kiitos, Veera. Piirakka oli todella superhyvää. Aion nyt viikonloppuna kokeilla reseptiäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, oli tosi kiva ilta, tervetuloa uudestaan!

      Poista
  4. Halloumi lukeutuu kyllä lempijuustoihini, mutta enpä olisi keksinyt kokeilla sitä piirakassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin keksin tämän vähän lennosta ja eka suunnitelma oli vähän erilainen, ehkä teen alkuperäisen mukaan seuraavaksi.

      Poista
  5. Miten tuo halloumi "käyttäytyi" piirakassa? Suliko se vai jäikö muotoonsa? Kuulostaa herkulliselle reseptille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäi muotoonsa ihan. Ja tosiaan jos sitä olisi ensin vähän paahtanut niin olis ollut vielä parempaa (suolaisempaa).

      Poista
  6. Ihana ohje! Halloumi on aivan parasta. Onneksi grillikausi alkaa pian niin pääsee grillaamaan sitä taas. Tosi hyvä idea laittaa piirakkaan sitä. Voisi tosiaan paistaa ensin ruskean pinnan ja sitten laittaa piirakkaan. Kokeiluun tämä menee ehdottomasti!

    VastaaPoista
  7. Siis mihin ne tomaatin siemenet puristetaan? :O Kai kuitenkin täytteeseen mukaan, kun tomaatin sisuksessahan sitä makua on?

    VastaaPoista
  8. Hei etsin netistä halloumi reseptiä kun katsoin jääkaappiin ja siellä menossa vanhaksi yksi paketti että onneksi löysin tämän reseptin sillä katsoin jo eilen tuota reseptiä ja jäi mieleen että luultavasti tulee hyvää

    VastaaPoista

Blogger Template created by Photographic Elements