Eli maanmainio lihapullaspaghetti. Käsittääkseni kanssa-asujan mielestä paras ruoka ikinä ovat hänen nonnansa lihapullat, jotka arvatenkin pesevät omani kuusnolla, vaikka ei se koskaan ole niin sanonut (ei uskaltaisi). Minä en ole mummua koskaan tavannut, sillä hän on siirtynyt ns. autuaammille kokkausmaille jo ajat sitten, joten otsikko on hiukan harhaanjohtava, kyseessä ovat siis ihan omat lihapullani, tällä kertaa lampaasta valmistettuna. Nautaversio eroaa tästä juuston ja yrtin suhteen. Ohje on neljälle erittäin nälkäiselle.
Kanssa-asuja haluaisi vielä tässä samassa yhteydessä lähettää terveisiä kaikille Rossojen kokeille, että voisivat korvata oman versionsa välittömästi tällä. Kanssa-asujan mielipide Rosson lihapullista ei ole painokelpoinen, siinä on aika monta rumaa sanaa, ja toivomus, että kyseisen reseptin laatijalta kiellettäisiin ikuisiksi ajoiksi kaikki ruuanlaitto.. Mä en ota kantaa.
Kanssa-asuja haluaisi vielä tässä samassa yhteydessä lähettää terveisiä kaikille Rossojen kokeille, että voisivat korvata oman versionsa välittömästi tällä. Kanssa-asujan mielipide Rosson lihapullista ei ole painokelpoinen, siinä on aika monta rumaa sanaa, ja toivomus, että kyseisen reseptin laatijalta kiellettäisiin ikuisiksi ajoiksi kaikki ruuanlaitto.. Mä en ota kantaa.
Lihapullat
600 g lammasjauhelihaa
1 iso sipuli
1 dl raastettua pecorino-juustoa
½ dli silputtua tuoretta minttua
vastarouhittua mustapippuria
suolaa
oliiviöljyä
Tomaattikastike
2 tlk laadukasta tomaattimurskaa
2 valkosipulinkynttä
1 tl sokeria
suolaa
valkopippuria
oliiviöljyä
puoli ruukkua basilikaa
600 g lammasjauhelihaa
1 iso sipuli
1 dl raastettua pecorino-juustoa
½ dli silputtua tuoretta minttua
vastarouhittua mustapippuria
suolaa
oliiviöljyä
Tomaattikastike
2 tlk laadukasta tomaattimurskaa
2 valkosipulinkynttä
1 tl sokeria
suolaa
valkopippuria
oliiviöljyä
puoli ruukkua basilikaa
Kuori sipuli ja pilko se hyvin pieniksi kuutioiksi, freesaa sipulisilppu pehmeäksi öljytilkassa. Yhdistä kaikki aineet ja sekoita tasaiseksi massaksi. (Anna sipulin jäähtyä hieman ennen lihapullataikinaan lisäämistä, ettei juusto ala sulaa). Muotoile mukavankokoisia pullia. Aloita tomaattikastikkeen valmistus kuullottamalla siivutettuja valkosipulinkynsiä oliiviöljyssä minuutin verran. Lisää tomaattimurska, sokeri, hyppysellinen suolaa ja rouhi joukkoon valkopippuria. Sekoita ja lisää sitten lihapullat. Anna kiehua kannen alla miedolla lämmöllä n. 20 minuuttia. Ota valmis lihapullakastike liedeltä, tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa. Revi kastikkeeseen basilikan lehdet, tarjoa kera spaghettien al dente parmesaani- tai pecorinoraasteella höystettynä.

Hahaha, kanssa-asujan mielipide Rosson pullista lienee oikeutettu, vaikken niitä ole kuunaan maistanut. Helppo kuvitella ;-)
VastaaPoistaJa pecorinolla tulee taatusti hyvää! Lieneekö kanssa-asujasi muuten koskaan perehtynyt nonnansa ruokapöydän antimiin tarkemmin kuin vain makuanalyysiä tyytyväisenä tehden?
Niin no, Rosson kokin tehtävä onkin ottaa sakset käteen, avata pakkaus ja lämmittää lihapullat. Makuun ei paikan kokki pääse juuri vaikuttamaan. Hejja ketjut!
VastaaPoistaPysyn edelleen täysin puolueettomana Rosso-keskustelussa :)
VastaaPoistaKanssa-asuja on kovasti kehunut nonnansa keittotaitoa ja toivonkin, että Lucia-muorin reseptit ovat jollain suvun jäsenellä tallessa ja pääsen niistä vielä joskus muodossa tai toisessa nauttimaan.
tarkkasilmäinen ilmoittautuu :D
VastaaPoistaHyvä Hyppysellinen! Vielä pärjää ilman lähilaseja.. ;)
VastaaPoista