Kiisselin toinen tuleminen: karviaiskiisseli

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Vihdoin ja viimein viedään viimeisiä viime vuotisia marjoja pakkasesta, jo on aikakin kun viikonloppuna pitäis laittaa uudet mansikat jäätymään. Mustikat ja puolukat ovat olleet loppu jo iät ajat, jäljellä on enää pussillinen karpaloita. Karpaloita ei tee yhtään mieli keskellä heinäkuuta. Taidan käyttää se smoothieainekseksi aamiaisella, ovat mukavan viilentäviä kun suoraan pakkasesta laittaa tehosekoittimeen.
Tehtyäni joku aika sitten kyseenalaista mansikkakiisseliä (muun perheen mielestä siinä ei kyllä ollut mitään vikaa), hieman sisuunnuin ja päätin, että kyllä kiisselistäkin pitää voida ihan kelvollista saada. Hylkäsin siis perunajauhopaketin kyljestä löytyneen kuppasen ohjeen ja vähensin sekä vettä että perunajauhoja oleellisesti. Kiisselistä tuli erinomaista, karviaisethan ovat parhaita vain tuoreeltaan, kypsennettyinä sellaisia hampaat irrottavan happamia. Mutta happamuus on just sopiva juttu tällaisessa kiisselissä. Ehkä se ei ole sittenkään ihan turhake jälkkäreiden (?) sarjassa.

Karviaiskiisseli
0,5 l karviaisia
2 dl sokeria
2 dl vettä
1 rkl perunajauhoja
1 dl kylmää vettä

Mittaa kattilaan marjat, sokeri ja vesi. Keitä marjat rikki. Sekoita kylmään veteen perunajauhot. Ota keitos liedeltä ja kaada vesijauhoseos kattilaan ohuena nauhana kokoa ajan sekoittaen. Palauta kattila liedelle ja odota, että kiisseli pulpahtaa kerran tai korkeintaan pari. Siirrä heti liedeltä. Tarjoa kermavaahdon ja hunajan kanssa joko lämpimänä tai kylmänä.

 

2 kommenttia

  1. Onko tässä liian vähän vettä?kuuluisiko olla 1litra vettä tohon määrään marjoja

    VastaaPoista
  2. Ei :) Juuri noin, ja tästä tuli hyvää

    VastaaPoista

Blogger Template created by Photographic Elements