Enpä ollut sitten yläasteen kotitaloustuntien kiisseliä keitellyt, mutta nyt ilmestyi lähikauppaan kotimaiset mansikat erinomaisella Honeyoye-varhaislajikkeella ja edellisenä päivänä ostetut belgialaisetkin piti johonkin pistää. Siispä kiisseliä.
En mennyt kaappia edemmäs kalaan, kun ohje löytyi perunajauhopaketin kyljestä, arvelin sen olevan varsin pätevä, kun se kerta tuhansiin ja taas tuhansiin paketteihin vuosittain päätyy. Kiisseliä on tullut syötyä yläasteen kotitaloustuntien jälkeen, jopa oikein oivallisia raparperisia ja luumuisia, mutta niiden ohjeet ovat selkeesti olleet jonkin toisen paketin kyljestä. Totuus tästä mansikkakiisselistähän on rään koostumuksen omaista, olmin väristä ja laihan makuista, mutta siltikin liian makeaa limaa. Muistelin, etten pidä mansikkahillossakaan marjasattumista, joten sentään surautin marjani ensin sauvasekoittajalla sileiksi, että jotain hyvää tässäkin keitoksessa. Lapsi Prinsessa I:stä lainatakseni, ei ollut "minun makuista" ja oli "minulle liian makeaa". Huomautettakoon, että myös perunat voivat olla liian makeita, erityisesti salaatinlehdet ovat kuulemma juuri sitä..
No mutta tekevä oppii, kantapään kautta. Kun tekee kerralla kaikki mahdolliset virheet (kiitos perunajauhopaketin) niin seuraavalla kerralla sujuu jo huomattavasti paremmin. Joten stay tuned for more kiisseli!
Tähän ei nyt varmaan tarvitse tätä jo laajalti parjattua ohjetta julkaista, jokainen lukekoon paketistaan ja välttäköön muiden tekemät virheet, eli ohjeen noudattamisen.
No ei se nyt varmaan sysihuonoa ollut, sillä tämä todellakin oli kersojen makuista eikä lainkaan liian makeaa heille.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti