Bertha, Tampere

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Sillä Sipulien Merituuli on kaikkitietävän mitä ilmeisimmin anonyymin kommentoijan toimesta saanut määräyksen keskittyä erotiikkaan ravintola-arvostelujen sijaan. On kuulemma jäänyt palvelu ja ruoka arvostelematta, ei sorruta samaan ansaan. On se kivaa kun kaikkien alojen asiantuntijat voi olla netissä äänessä ihan ilman nimee! Samainen anonyymi peräänkuuluttaa myös lisää pituutta ja ilmeisesti parempaa sisältöä, niiden suhteen en lupaa mitään. (Kommentti on luettavissa Sillä Sipulien Facebookissa 24.2.)


Minulla on ollut ilo vierailla lempikaupungissani Tampereella pitkästä aikaa. Vierailu muonitettiin ravinteli Berthassa.
Ruoka oli hyvää. Palvelu oli erinomaista. Miljöö oli eri miellyttävä. Ravintolan sijainti oli mitä mainioin. Suosittelen ja menen uudelleen.
Erityisen mukava oli Berthan ruokalista, jolla ei turhilla hienouksilla kikkailla vaan kustakin annoksesta on mainittuna vain kolme raaka-ainetta. Listalta voi valita 1-3 annosta nälän mukaan. Me otimme kaikki kolme, hinta 42 euroa. Sopivan juomapaketin sisältäen kuoharin alkuun olisi saanut 36 eurolla.
Lisäpiste San Pellegrinosta ja papukaijamerkki keittiömestarin anopin virkkaamista leipäkoreista!







































Prinsessakeittiö Facebookissa, tykkää!

6 kommenttia

  1. Mä jo ajattelin että jos sinä rupeat laveasti kuvailemaan ja kirjoittamaan niin sitten alkaa ihmetys suuri.
    Erotiikan saralla ei muuten suuria mullistuksia.

    VastaaPoista
  2. Pitääkin poiketa joskus Tampereellakun käydään Suomessa!

    ps. meidän ruokaviikko oli tällainen http://www.shoptravelfood.blogspot.com/2013/03/meal-deal.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut meidän ruokaviikko noin herkullinen. Syötiin mm. tölkihernarii..

      Poista
  3. no, en minä mitään erotiikkakommenttia löytäny? ...heti kiinnostuin... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laimeeta on erotiikka näissä ruokablogeissa!

      Poista

Blogger Template created by Photographic Elements