Simpukka-ateria täydellisyyden ääriltä

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Mulla ei riitä ylisanat kehumaan näitä simpukkaruokia. Oli hyvää, oli ihanaa, oli parasta!
Sinisimpukkojen ohje on jotakuinkin sama kuin Ravintola Ilveksen maaliskuun rokkimenun, joka oli Jonna Tervomaan käsiala.
Mustikoiden ja limen yhdistäminen kampasimpukkaan sen sijaan oli vain villi idea, joka syntyi kuin tyhjästä Stockan kalatiskillä. Mun pään sisällä maistui hyvältä eikä todellisuus jäänyt piiruakaan kuvitteellisesta.

Lime-mustikkamarinoidut kampasimpukat
1 limen mehu
2 rkl mustikoita
1 – 4 kampasimpukkaa

Purista limestä mehut pakastuspussiin. Lisää mustikat ja hiero sekaisin, jotta mustikoiden rakenne rikkoontuu. Laita pussiin vielä kampasimpukat ja anna marinoitua muutama tunti jääkaapissa.
Paista marinoituneet kampasimpukat kuumalla pannulla. Noin minuutti per puoli riittää. Mausta sormisuolalla vasta paistamisen jälkeen.



Mausteiset sinisimpukat
1 punainen chili
2 valkosipulinkynttä
0,5 rkl voita
1 tl vahvaa currya
0,5 tl kanelia
3 dl valkoviiniä
1 kg tuoreita sinisimpukoita
tuoretta silputtua korianteria

Poista chilistä siemenet ja siivuta se ohuiksi siivuiksi. Kuori valkosipulinkynnet, likistä ja siivuta. Sulata voi isossa kattilassa (kaikkien simpukoiden pitää mahtua kattilaan). Kuullota voissa chiliä, sipuleita ja mausteita. Lisää valkoviini ja anna kiehua hiljalleen n. 10 minuuttia. Lisää lieteen tehoa, odota, että liemi kiehuu kunnolla. Lisää korianteri ja simpukat, sekoita, laita kansi päälle. Anna kiehua minuutti ja sekoita taas. Anna kiehua vielä 2 – 4 minuuttia kunnes simpukat ovat auenneet.
Tarjoile vaalean leivän kanssa.

7 kommenttia

  1. Erikoisia makuja! Ihanan nätti tuo mustikalla värjätty kampasimpukka.

    VastaaPoista
  2. Aivan mahtavannäköinen tuo mustikkasimpukka. Mistä ihmeen hatusta vedät noita ideoita? Määkin tahdon sellasen hatun =)
    -Jokke-

    VastaaPoista
  3. Aikamoisia mausteita! Ei olisi tullut itselle mieleen, mutta on varmasti ollut herkkua - molemmat. Kampasimpukoita ei ollakaan itse ennen tehty millään lailla, joten testiin kai se on laitettava :)

    VastaaPoista
  4. Yaelian: Kiitos, erikoisen herkullisia. :)

    Jokke: Kiitoksia! Nyt ei ole valitettavasti antaa osoitetta kyseiseen hattukauppaan.:)

    Patalintu: Jälkikäteen vilkaisin sitä Jonna Tervomaan reseptiä, niin siihen tuli kyllä kanelibasilikaa eikä kanelia. Mutta tällä kertaa ihan hyvä juttu, että jäi ennen ruoanvalmistusta resepti tarkistamatta, oli niin hyvvee.
    Kampasimpukoita on tosi helppo tehdä, kokeilemaan vaan!

    VastaaPoista
  5. Mustikkainen kampasimpukka menee ihan takuulla kokeiluun!

    VastaaPoista
  6. Jams: Kokeile ihmeessä, oli huippua nääs. ;)

    VastaaPoista
  7. mustikkaiset kampasimpukat olivat hyviä - nam!

    VastaaPoista

Blogger Template created by Photographic Elements