Paahdettua bataattia, vuohenjuustoa ja paahdettuja viinirypäleitä

maanantai 20. helmikuuta 2012

Suosittelen kaikille Pinterestiä. Jos ei ole jo tuttu, niin tutustukaa. Kutsu tulee noin vuorokaudessa pyynnön esittämisestä ja sen jälkeen kannattaa varata paaaaljon aikaa tietokoneen ääressä istuskeluun.

Tämä bataatti-ihanuus löytyi Pinterestin kautta. Pinterestin parhaus piilee siinä, että sitä kauttaa löytää tiensä mahdottomaan määrään ihania ulkomaalaisia blogeja, joiden olemassa olosta ei olisi koskaan muuten tiennyt mitään. Aina uusien kuvataulujen ja mielenkiintoisten blogien parissa vierähtää helposti koko päivä (jos toinenkin).

Viinirypäleet
n. 1/2 l tummia siemenettömiä viinirypäleitä
öljyä
suolaa
mustapippuria


Pese ja kuivaa viinirypäleet. Asettele ne sopivaan uuniastiaan, öljyä, suolaa ja pippuroi. Paahda 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Jäädytä. (Mahdollisesti irtoavaa nestettä ei tarvita mihinkään.)



 






















Juusto
vuohentuorejuustoa
kanelia ripaus
muskottipähkinää ihan pieni ripaus


Sekoita kaikki aineet keskenään

Bataatit 
Pese bataatit ja leikkaa lohkoiksi. Paahda 175-asteisessa uunissa kunnes lohkot ovat kypsentyneet pehmeiksi.

Yhdistäminen
Nokaroi juusto kuumille bataateille kahta pikkulusikkaa käyttäen. Asettele viinirypäleet päällimmäisiksi. Viimeistele suolakiteillä ja oliiviöljyllä.

Alkuperäisohjeessa bataatit on täytetty. Eli kokonaiset bataatit paahdetaan uunissa kypsiksi, sisus koverretaan ja sekoitetaan juuston ja mausteiden kanssa. Lusikoidaan takaisin bataatinkuoriin ja pistetään päälle rypäleet. Viimeistellään hunajalla.
Päädyin muutoksiin bataattien koon takia. En usko, että maku tässä ainakaan kärsi. Hunajaa en laittanut kun tässä on makeutta jo tarpeeksi muutenkin.
Ihanaa, ihanaa lohdullista talviruokaa!


3 kommenttia

  1. Pintorestiin kuulemma jää koukkuun;en ole vielä uskaltanut lähteä mukaan....

    VastaaPoista
  2. Minä laitoin kutsupyynnön, ihan kuin minun pitäisi olla enää yhtään enempää koneen äärellä:)

    Minä tykkään foodgawkerista, sieltä voi silmillään myös kahmia ideoita lukemattomista ruokablogeista.

    VastaaPoista
  3. Kuulostavat/näyttävät aivan ihanilta nuo viinirypäleet! Pistän korvan taakse...

    VastaaPoista

Blogger Template created by Photographic Elements