Prinsessakeittiö 7 vuotta - katso videoblogi

perjantai 16. tammikuuta 2015

Tasan seitsemän vuotta sitten kirjoitin Prinsessakeittiön alkusanat ja julkaisin ne. Tänään kuvasin ensimmäisen videoni ja julkaisin sen Youtubessa. Aika jännää.

Kameran edessä olen ollut ennenkin, mutta videokameralla en ole kuvannut koskaan mitään. Saati editoinut jotain. Sain sentään kaksi pätkää editoitua yhdeksi. Mutta kaikkea voi opetella ja mitä opettelen nyt tämän, vloggaus ei jää tähän!

Ihka ensimmäisellä videolla esitellään meidän keittiö ja jääkaapin sisältö.



Seuraa videoblogia mun kanavalla.

6 kommenttia

  1. Aika pitkä matka takana. Onneksi olkoon.
    Aina on ihanaa oppia uusia taitoja. Myös videokuvausta olisi mielenkiintoista opetella enemmänkin.
    Rohkeaa ja ihanaa, kun olet laittanut itsesi peliin hyppäämällä suoraan kylmään veteen.

    VastaaPoista
  2. Onnea blogille ja sinulle erityisesti! Hieno video ja siitä ei olisi uskonut, että tämä oli ensimmäinen kertasi videon kanssa. Itse kokeilin kerran, mutta se on minulle niin haasteellista, että on jäänyt siihen yhteen kertaan :D

    VastaaPoista
  3. Onnittelut;pitkän matkan bloggaaja olet (perässä tulen,7.vuosi käynnissä) ihan hyvä video.Pitäis varmaan itsekin joskus kokeilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Mies tarjoutui valaisijaksi, mutta alkoi jännittää, pelkän kameran kanssa ei tullut jännittänyt, joten hylkäsin tarjouksen. Vähän pimeeksi se jäi. Ens kerralla panosta kunnolliseen ääneen.

      Poista

Blogger Template created by Photographic Elements