Tofukiusaus

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Tammikuussa vetää vegaanihaaste eli koitetaan olla syömättä eläinkunnan tuotteita yhden kuun ajan. Ilmoittauduin mukaan, sillä halusin haasteen uutiskirjeen, vegaanius kiehtoo. Tietoni aiheesta ovat kovin vajavaiset ja ennakkoluuloiset, urpoudun. Että niinku tofuu, yäk. Ja mistä se Keiju-margariinikin on tehty?

Vegaanihaasteen päivittäinen uutiskirje sisältää monen hyödyllisen tiedon lisäksi reseptin. Ja reseptejä edeltää koko viikon kauppalista. Nyt on tehty helpoksi. Eikä tässä vielä kaikki, haasteen vastaanottaneet saivat valita itselleen vegaanitutorin, joka tarjoaa henkilökohtaista apuaan kokeilevalle vegaanille.

En valinnut tutoria kun vasta aiheeseen tutustun, en viitsi tuhlata kenenkään aikaa. Jotain vegaanista meillä kuitenkin tammikuun aikana tapahtuu. Kokeillaan nyt ainakin mahdollisimman monta reseptiä uutiskirjeistä ja testataan mitä tekee meidän nuhanenäisille prinsessalapsille kauramaito. Olen jo useampaan vastaavaan tapaukseen törmännyt, missä räkänokka tokenee kun lehmänmaito jää, taisipa yhdellä tyssätä siihen korvatulehduskierrekin. 
Mantelimaito on musta parhaita juomia mitä löytyy, soijamaito taas maistuu nestemäiseltä pahvilta ja kauramaitoa kohtaan oli kaikenlaista ennakkoasennetta. Mutta sehän on valtavan hyvää, maistuu ihan kaurapuurolta! Tavan maitoa mua ei saa vapaaehtoisesti litkimään, mutta kaurajuomaa voisin hyvinkin kumota kylmän lasillisen. Lehmänmaidon ei musta pitäisi kuulua ihmisjuomaksi enää imeväisiän jälkeen. Meillä lapset sitä juo, vanhin tosin ottaa yleensä mieluumin vettä kuin maitoa.

Tofukiusauksen ohje on haasteen uutiskirjeestä. Siinä yhdistyy mulle monenlaista negatiivisen puoleista. Tofu ei vaan ole tähän mennessä ollut mun juttu, en ymmärrä sitä. Ja tilli on enempi sellainen kalalautasen koriste ja perunoiden keitinmauste. Tunnustan, en laita janssoninkiusaukseen tilliä, koska se epäilyttää mua. Nyt noudatin ohjetta melkein prikuullensa, sovelsin vain hitusen määrissä paukkauskokojen mukaan. Uunissa kypsyvä ruoka tuoksui taivaallisen hyvältä ja valmis kiusaus katosi perheen kitusiin pikavauhtia.



500 g peruna-sipulisekoitusta (pakastealtaasta)
300 g savutofua
2 dl kauramaitoa
suolaa
valkopippuria
muutama oksa tilliä

Kaada uunivuokaan peruna-sipulisekoitus. Suikaloi tofu ja sekoita perunoihin. Kaada vuokaan kauramaitoa, mausta suolalla ja pippurilla. Silppua tilli ja sekoita kiusaukseen. Uunita 200-asteisessa uunissa tunti.

7 kommenttia

  1. Tuntuu jotenkin vaikealta uskoa, että noin simppeleillä maustemäärillä saa oikeasti maukasta, mutta pakko kai se on uskoa. Pitäisköhän itsekin kokeilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile! Tää oli t-o-d-e-l-l-a hyvää.

      Poista
    2. Liina, savutofu on itsessään aika maistuvaista, sen kanssa ei varmaan tarvitse kovin montaa maustetta laittaa.

      Mä aion kokeilla tätä tänään! Paitsi että ajattelin vaihtaa tillin timjamiin, koska toisesta tykkään ja toisesta en.

      Poista
  2. Ompa mukava lukea, että vegaanius kiinnostaa ja osallistut haasteeseen. Olenkin aivan unohtanut tämän vanhan klassikkoruuan. Tein aikoinaan hyvinkin useasti. Omaan versiooni lisään reilusti sipulia ja valkosipulia sekä herkkusieniä. Hyvvää on!

    Ihana tilitys muuten ennakkoluuloista.Ja vielä onnellinen loppu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkosipuli olis varmaan herkullinen lisä. Tänään kokeillaan mun lempikeittoa vegaanisena.

      Poista
  3. Vegaanius kiehtoo ja olen alkanut huomaamattani perehtymään asiaan enemmän... Olen ollut aina sekasyöjä. Ensimmäinen askel on otettu, ja pyrin pitämään vegepäiviä viikottain. Tämä menee kokeiluun.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vegepäivä onkin hyvä idea! Taidanpa lainata idean meillekin.

      Poista

Blogger Template created by Photographic Elements