Limemarinoitua kotijuustoa ja punajuuri-spelttisalaattia

maanantai 23. helmikuuta 2015



Valio on tehnyt kotijuustoa jo 60 vuotta. Alkuvuodesta juusto muuttui laktoosittomaksi Eila-tuotteeksi ja muutoksen ja pitkän iän kunniaksi ruokabloggaajia pyydettiin kehittämään uusia reseptejä juustolle. Katso myös mun aiempi saman sarjan resepti, juustoperunat. Kaikki postaukset löydät Blogiringin sivulta.

Jos kotijuustoa on natustettu jo 60 vuotta, niin speltin natusteluiän perään pitää laittaa nolla tai pari. Speltti on mun uusi suosikki niin puurossa kuin lisukkeena. Punajuurispelttisalaatti on varsin vähistä raaka-aineistaan huolimatta uskomattoman maukasta. Speltin ja kotijuuston yhdistelmässä on jotain sellaista mukavan maalaismuinaisromanttista.



Valio Eila Kotijuusto kuutioituu kaikkein kätevimmin pakkauksessaan, ihan kuin avokado tai mango kuoressaan:


 Limemarinoitua kotijuustoa ja punajuuri-spelttisalaattia

1 lime
1 rkl oliiviöljyä

400 g punajuuria
1,5 dl spelttisuurimoita
5 dl vettä
0,5 tl suolaa
1 dl mintunlehtiä
2 rkl oliiviöljyä
mustapippuria myllystä
salaattisekoitusta (pinaatti, rucola, viinisuolaheinä tms.)

Valuta kotijuustosta hera ja kuutioi juusto. Laita kuutiot kulhoon tai käytä juustopakkausta. Raasta kulhoon limen kuori ja purista mehu. Lisää oliiviöljy ja sekoita varovasti. Nosta kylmään.

Pese punajuuret ja keitä kypsiksi. Mittaa spelttisuurimot ja 5 dl vettä isoon kattilaan ja keitä noin 40 minuuttia. Punajuuret ja speltti kypsyvät suunnilleen samassa ajassa. Speltin tilalla voit käyttää ohrasuurimoita tai täysjyväriisiä.
Valuta kypsästä speltistä mahdollinen ylimääräinen vesi, siirrä odottamaan. Kuori kypsät punajuuret ja raasta ne karkeaksi raasteeksi.
Laita speltti ja punajuuriraaste kulhoon. Silppua joukkoon minttu. Lisää öljy ja mustapippuri, tarkista maku, lisää suolaa vain tarvittaessa. Lisää lopuksi salaatinlehdet ja kotijuusto marinadeineen ja sekoita.



Kuvien ottaminen postauksiin ei ole aina ihan simppeliä kotinurkissa. Sopivaa valaistusta, eli auringon suuntaa, saa varsinkin talvisaikaan hakemalla hakea. Usein kaunista valoakin hankalampaa on mahtua kameran ja jalustan kanssa sopivaan kulmaan seinän/kirjahyllyn/keittiönkaapin ja kuvausalustan väliin. Kotijuustokuvaa ottaessa rakensin kuvauspaikan meidän ruokapöydälle leivinpaperista ja lastenpöydästä, katso videolta mitä muuta mun kotistudiosta löytyy:



www.blogirinki.fi
Yhteistyössä Valio

8 kommenttia

  1. no ooh :-) (tiedän just tuon kuvaustilanteen tasapainottelun - f-sanaa kuullaan meidän keittiössä varmasti enemmän kuin Gordonin...!)

    VastaaPoista
  2. Oikeasti lukijat saisivat maailman parhaat naurut kun kaikki ruokabloggaajat postaisivat kuvausympäristöstään. Nimimerkillä aika kaukana PRO-meiningistä täälläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Hei mut tässähän on ideaa! Sut on haastettu. ;) Voisinkin tehdä aiheesta oman postauksen ja haastaa muutkin ruokabloggaajat mukaan.

      Poista
    2. Hyvä idis! (=Johanna voi haastaa mut...)

      Poista
    3. Otin just ruokakuvauksenkuvauskuvat. Upee yhdysssana. Postaus tulilla huomenaamulla ja haastetta senkun sinkoo!

      Poista
  3. Sievä annos. :) Ja tosi kiva video, meikäläisen "studiossa" on ihan samantapainen meininki. :)

    VastaaPoista

Blogger Template created by Photographic Elements