Keiju on tuonut kauppoihin uusia terveysystävällisiä yrtein maustettuja rypsiöljyjä. Sain testattavakseni ja reseptin kehitykseen tomaatilla, valkosipulilla ja basilikalla maustetun öljyn. Öljy maistuu mahtavasti ihan Italialle ja heti tekikin mieli lurauttaa sitä mozzarellan päälle, ja lurautinkin, mutta ehkä tätä ei ihan ruokareseptiksi lasketa.
Sitten mietin caprese-salaattia, johon tulee mozzarellan lisäksi myös tomaattia ja valkosipulijuustopatonkia, joka oli niin törkeen hyvää, että siitä tullaan vielä blogissa kuulemaan.
Olen nyt käyttänyt öljyä myös tomaattikastikkeen maustamiseen, ihan paistoin sipulit siinä, kun rypsiöljy kestää hyvin kuumuutta. Tällainen maustettu öljy on näppärä tapa lisätä ruokaan makua.
Mut sitten vasta helmen keksin, kiharaleipää! Joka nyt myös pistaasi-valkosipulileipänä tunnetaan, sillä öljyssä valkosipuli maistuu mausteista voimakkaimmin. Käyttämällä täysjyväjauhoja, saisi leivästä erityisen terveellisen kun rypsiöljyn hyvät rasvat yhdistyvät runsaaseen kuitupitoisuuteen.
Lisää Keiju-helmiä löytyy Keijun nettisivuilta (huomaa keijupöly!) ja Keijun Facebookissa jaetaan vinkkejä päivittäin, kannattaa siis seurata.
Leipätaikina
7 dl vehnäjauhoja
1 tl kuivahiivaa
0,5 tl suolaa
0,5 dl Keiju rypsiöljyä
2,5 dl lämmintä vettä (42 astetta)
Mittaa jauhot, hiiva ja suola kulhoon ja sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää öljy ja vesi. Sekoita ja ala vaivata taikinaa. Vaivaa käsin 15 minuuttia ja koneella kahdeksan.
Laita kulho lämpimään ja vedottomaan paikkaan, peitä leivinliinalla ja anna levätä vähintään kaksi tuntia.
Pistaasitahna
1 dl kuorittuja, suolaamattomia pistaasipähkinöitä
0,5 dl Keiju tomaatti-, valkosipuli- & basilikayrttiöljyä
0,25 tl suolaa
Mittaa pistaasipähkinät tehosekoittimen tai yleiskoneen kulhoon. Käytä konetta kunnes noin puolet pähkinöistä on lähes jauhomaisia ja puolet vielä vähän isompaa murua. Lisää öljy ja suola ja sekoita huolella.
Jauhota leivinalustasi huolella ja kaada kohonnut leipätaikina alustalle. Painele taikinasta ilmakuplat ja muotoile suorakaiteen muotoinen palikka.
Kauli taikina noin puoli senttiä paksuksi suorakaiteeksi.
Levitä pistaasitahna taikinalevylle ja rullaa levy tiukasti pitkältä sivulta.
Leikkaa taikinarulla pitkittäin kahtia terävällä veitsellä.
Taittele leikattu taikinapötkö kiharaksi ja nosta leipävuokaan. Paista 180-asteisessa uunissa 30-40 minuuttia.
Yhteistyössä Keiju |
Nättiä ja pistaasit sopivat varmasti tähän leipään kuin nenä päähän!
VastaaPoistaKiitos, sopi tosi hyvin.
PoistaKuulostaa ja näyttää herkulta!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaKaunis leipä :) Ja varmaan myös herkullinen :)
VastaaPoistaKiitos Maikki!
Poista