Deliciously Ella on brittiläisen Ella Woodwardin ruoka- ja hyvinvointiblogi ja nyt myös keittokirja. Ella sairastui vain 19-vuotiaana vakavaana ja harvinaiseen sairauteen, joutui pitkiksi ajoiksi sairaalaan, kärsi kivuista, lappasi lääkeitä, kärsi niiden aiheuttamista sivuvaikutuksista ja turhautui. Turhautumisesta lähti tiedonkeruu ja tiedonkeruu johti ruokavaliomuutokseen. Tai ylipäätään ruokavalioon.
Woodwardin lautaselta ei enää löydy raffinoitua sokeria, gluteenia eikä eläinkunnan tuotteita. Ja neiti voi hyvin, erinomaisen hyvin. Tämän voi itse käydä blogista toteamassa.
Sairastan itse parantumatonta varsin kinkkistä sairautta ja minua kiinnostaa kovasti ruokavalion terveyttä edistävä vaikutus, voisinko olla oireeton jos söisin toisin, selvinnee kokeilemalla. Mun ajatuksista ja sairaudesta lisää oheisessa videossa, jonka löydät postauksen lopusta kera otsikossa mainostetun arvonnan.
Vaikkei juuri olisikaan suuren ruokavaliomuutoksen edessä, on Deliciously Ellasta iloa. Kirja on inspiroiva sekä tarinan, reseptien että kuvien puolesta ja ohjeet on toteutettavissa myös gluteenia sisältävinä versioina. Esim. leivonnassa paljon käytetty tattarijauho korvaantuu kyllä vehnäjauholla. Teos on varsin hyvä opas aloittevalle sokerin ja gluteenin karttajalle ja kaikille kasvisruokavaliosta kiinnostuneille vaikkei vegaaniudesta haaveilisikaan.
Ja tykkään bloggaajien tekemistä keittokirjoista sillä yleensä kun keittokirjavaiheeseen on päästy, on taustalla jo hyvä idea ja kokonaisuus sekä brändi, jota erilaiset kanavat vahvistavat. Blogi on kuitenkin lopulta media, jolla on hyvä olla näkyvyyttä muuallakin kuin omalla alustallaan. Delicously Ellaa on muuten myyty Briteissä jo yli 200000 kipaletta, sekin kertoo teoksen hyvästä laadusta.
Kokeilin kirjasta blogin puolella suuren suosion saavuttaneita suklaa-chia-keksejä. Keksien leipomisessa ei juuri mikään mennyt niin kuin Strömsössä. Tarvittavaa vaahterasiirappia ei löytynyt kaapista (kuin vasta kun keksit olivat uunissa), sauvasekoitinmoottorinen monitoimikone jumitti heti alkukierroksilla ja uunikin päättä taas kuumentua ihan muihin lämpötiloihin kuin asetettuun. Vastoinkäymisistä huolimatta onnistuin leipomaan varsin kelvolliset piparit, jotka maistuivat lapsille erinomaisesti. Voisin kuvitella, että onnistunut versio kekseistä on ihan törkeen hyvää!
Sain arvostelukappaleen kirjasta blogin kautta ja toisen vielä lukijoille arvottavaksi. Osallistuhan siis arvontaa su 30.8. mennessä kommentoimalla tätä postausta ja tämä ihana kirja voi olla sun. Voit kommentoida mitä mieleen tulee, kaikki kommentit osallistuva arvontaan, mutta jos sulla on kokemusta ruokavalion hyvää tekevästä vaikutuksesta sairauden hoidossa, niin mielelläni lukisin tarinasi.
Arvonta suoritetaan 31.8. kaikkien kommentoijien kesken ja voittajalle ilmoitan meilitse, joten laita osoite mukaan kommenttiin jos profiilisi takaa ei osoitetta löydy.
ooh, osallistun! <3
VastaaPoistajohanna--r@hotmail.com
Kuulostaapa ihanalta kirjalta, osallistun siis arvontaan! :-)
VastaaPoistaemmih96@hotmail.com
Kiva arvonta! Mukana olen,
VastaaPoistapienet.suloisuudet@gmail.com
Ja se sähköposti on: sallakk@hotmail.com ... :D
VastaaPoistaEihän se ensimmäinen kommentti näköjään mennytkään läpi!
PoistaNo, anyway, ruokavaliolla void todellakin vaikuttaa omaan oloon! Vaikka välillä tiettyjen ruoka-aineiden välttely tuntuu työläältä, niin kyllä lopussa kiitos seisoo :)
Harkitsen siirtymistä tähän ruokavalioon! Kirja olisi huippuhyvä apu!! :)
VastaaPoistaleevilotta(at)luukku.com
Ois ihan loistolisäys mun kirjahyllyyn.. tai ketä mä koitan huijata, ei sieltä löydy edes sitä yhtä kokkikirjaa. Ehdottomasti siis tervetullut yksilö. :-)
VastaaPoistasiiri.saikk@gmail.com
Mun kirjahyllyssä olis tän kirjan mentävä aukko, joten mukaan arvontaan. Mielenkiintoinen ja vähän erilainen keittokirja.
VastaaPoistanelliina@yahoo.com
hei mieluusti osallistun. Ja kokemusta löytyy autoimmuunitaudin paranemisesta ruokavaliolla :) helena.johansson@iki.fi
VastaaPoistaMukaan arvontaan, mielenkiintoinen kirja. lamerinquecit@gmail.com
VastaaPoistaIhanat suklaakeksit! Mukaan arvontaan.
VastaaPoistaklaara49@luukku.com
Oi, ehdottomasti mukana olen! :)
VastaaPoistaameliarose211@gmail.com
Oi, ehdottomasti mukana olen! :)
VastaaPoistaameliarose211@gmail.com
Vaikuttava mielenkiintoiselta. Mukana arvonnassa. s.kansakoski(at)luukku.com
VastaaPoistaSiis vaikuttaapa, mutta vaikuttaapa myös vaikuttavalta :)
PoistaOih, mukana ollan!
VastaaPoistaja siis, varpeannika@gmail.com
PoistaRuokavalio on terveydelle se tärkein elementti! Amerikkalainen Kris Carr kirjoittaa samantyyppisestä parantumisesta blogissaan. kriscarr.com
VastaaPoistaanne.forsten@abo.fi
Olisi ihanaa saada uusia ideoita ruuanlaittoon ja leipomiseen. Osallistun siis arvontaan!
VastaaPoistajasmin.teresa@suomi24.fi
Muutaman suomalaisblogeista bongatun ohjeen perusteella kirja vaikuttaa tutustumisen arvoiselta! :)
VastaaPoistaLöysin Ellan blogin vastikään ja reseptit imaisivat mennessään ihanan freesillä otteellaan ja inspiraatiollaan! Kirja tuskin olisi yhtään huonompi!
VastaaPoistariikka.s.turunen at gmail.com
Kuulostaapa hyvältä kirjalta. Tädilläni on fiilattu ruokavalio, juur gluteeniton ja ei punaista lihaa tai maitotuotteita. Ja todella paljon muutakin on jätetty pois koska elimistö ei niitä siedä. Tämä olisi hänelle oiva joululahja, itse kyllä lukisin sen ensin. :)
VastaaPoistamiljajarvinen (at) gmail.com
Nam :)
VastaaPoistavaatehuttuja(@)gmail.com
Mukaan kivaan arvontaan!
VastaaPoistasiinatar@gmail.com
Mukaan kivaan arvontaan!
VastaaPoistasiinatar@gmail.com
Minäkin mukana! Olisiko aika muuttaa elämäntapoja
VastaaPoistaMukana kivassa arvonnassa! Olen nyt yrittänyt hyödyntää pihan terveyshyötyjä ja napsinut leivälle poimulehteä ja vähän muitakin yrttejä.
VastaaPoistapostin.tuomaa@gmail.com
Juu osallistun:)
VastaaPoistaSaagak11@gmail.com
Vaikuttaapa kivalta kirjalta, mukana arvonnassa!
VastaaPoista