Paprika-appelsiinikeitto

perjantai 30. tammikuuta 2009

Tämän viikon keittokirja on Valittujen Palojen kustantama Puolen tunnin kokki, jossa nimensä mukaisesti on ohjeita puolessa tunnissa valmistuviin ruokiin. Kirjassa on peräti 300 ohjetta ja lopuksi ohjeista on koottu menuehdotelmia moneen lähtöön. Ei hullumpi kirja yhtään, sopii erinomaisesti nk. aloittelijallekin selkeiden ohjeiden ansiosta. Mun makuun käännös on valitettavan köpöä, mutta voihan olla että alkuperäisteksti on vielä köpömpää.
Kirja kuvailee keittoa näin: ”Kauniin värinsä keitto saa punaisista kypsistä paprikoista ja hedelmäisen samettisen rakenteensa tuoreista, vastapuristetuista appelsiineista.”
Punaista oli ja samettistakin. Ja oikein makoisaa. Tämä toimisi hyvin varmasti kylmänäkin.
Appelsiininkukkaveden hankin Indian Marketista Hakaniemestä. Hauska kauppa, sen perällä oli intialainen videovuokraamo, jossa kävi mieletön kuhina.
Kirjassa ohje on neljälle, alla kuten minä se tein ja tuosta riittää yhdelle nälkäiselle tai kahdelle alkuruoaksi.

3 punaista paprikaa
1 rkl oliiviöljyä
1 appelsiinin kuori
2 appelsiinin mehu
suolaa
1 rkl appelsiininkukkavettä
lehtipersiljaa

Halkaise paprikat ja poista siemenet ja ylimääräiset vaaleat osat. Siivuta paprikat ja laita siivut pannuun oliiviöljyyn. Lisää pannuun yhden hyvin pestyn appelsiinin raastettu kuori ja anna paprikoiden hautua pehmeiksi. Paprikasiivut saisivat saada hieman väriä.
Soseuta pehmeät paprikat tehosekoittimessa. Lisää appelsiininmehu, appelsiininkukkavesi ja suola ja surauta vielä kertaalleen. Kaada seos takaisin pannuun ja kiehauta, mutta älä keitä.
Viimeistele silputulla lehtipersiljalla ja tarjoa heti.

8 kommenttia

  1. Kuulostaa hyvältä keitolta ja sellaiselta, mitä tekis mieli kokeilla! Ja kauniin värinenkin on:-)

    VastaaPoista
  2. Yaelian: Eikös teilläkin ole appelsiinit parhaimmillaan? Ainakin suuri osa meidän kauppojen appelsiineista kun on teiltä. :)
    Paprikat vaan pannuun ja keitto porisemaan!
    Mä siis tosiaankin tein tämän paistinpannussa.

    VastaaPoista
  3. Jeps, täällä nyt on sitrushedelmien aika.Täällä lähistölläkin, jossa käyn koiran kanssa kävelyllä, on sellaisia omakotitaloja, joiden pihoilla on appelsiini/sitruuna/greippipuita, täynnä hedelmiä,olispa mullakin.....

    VastaaPoista
  4. Hei kerro kerro, minä päivinä oot siellä aamuisessa telkkarissa kokkaamassa? Kun aina missaan?!? Nyt on tv-kaista niin kaivan sitte sieltä. :-P

    VastaaPoista
  5. Hei, mä laitoin nyt blogiini ajatuksen brunssista. Mulle käy ainakin se maaliskuun vika sunnuntai. Ylimuulikin innostui ideasta, mutta päivää pitää vielä katsoa, miten hyvin soppii. Kun tulee vastauksia niin katsotaan sitten enemmän, laitan sulle vaikka sähköpostia.

    VastaaPoista
  6. Paprikakeitto näyttää hyvältä.

    VastaaPoista
  7. Paprika ja appelsiini on iiihanan kuuloinen yhdistelmä! Blogisi on muutenkin pullollaan mainioita peruspöperöstä poikkeavia ideoita:)

    VastaaPoista
  8. Pippuri: Kiitos ja kumarrus!
    Suosittelen kokeilemaan tätä ihan ilman appelsiininkukkavettäkin.

    VastaaPoista

Blogger Template created by Photographic Elements