Mustikka-mascarponepiirakka

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Arvelin viime kesänä, että 16 litraa mustikoita ei tule riittämään mihinkään, mutta niinpä niitä nyt vaan syödään pakkasesta urakalla, jotta saadaan tilaa uudelle sadolle. Lapsi Prinsessa tekee oman osansa kahden päivittäisen puuroannoksensa yhteydessä.
Kävin katsastamassa mustikkatilukset viime viikolla, mutta marja ei ollut vielä kypsää. Käsin olisi saanut ihan kohtuullisen saaliin, mutta kyllä pakkasmarjat on poimurilla otettava. Pitää vielä odottaa, en millään raaski nyhtää metsästä raakileita.

Prinsessakeittiö löytyy Facebookista, käy tykkäämässä. Instagramista löytyy kuvia tavallisesta arjesta, etsi suklainen ja seuraa.

Sitruunainen mustikka-mascarponepiirakka

1 l mustikoita
250 g mascarponea
1 kananmuna
1 sitruunan raastettu kuori
puolikkaan sitruunan mehu
sokeria

Valmista murotaikina ja painele se piirakkavuokaan. Levitä pohjalle mustikat. Sekoita juustoon kananmuna, sitruuna ja sokeri. Levitä juustoseos mustikoille. Seoksesta ei tule juoksevaa, joten levittämiseen tarvitaan avuksu lastaa.
Paista 200-asteisessa uunissa 20-30 minuuttia.


10 kommenttia

  1. Kuulostaa tosi hyvältä! Pakkasessa olisi mustikoita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piirakka tulille vaan! Sulata marjat ensin jääkaapissa on mun suositus.

      Poista
  2. Harmi kun en ole löytänyt edelleenkään mascarponea tästä kaupungista.. niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. No mutta tosi hyvännäköinen, taidan tehdä syksyllä suomenlomalla :) Sukulaisilla on tapana poimia aivan hirveästi mustikoita..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain muuta tuorejuustoa piirakan päälle? Ei se kyllä ole ihan sama asia.
      Mulla on pieni mustikkametsäfiksaatio kans, eihän marjoja voi metsään jättää!

      Poista
  3. Sulla on täällä kaikkea niin ihanaa! Lisään blogisi vaklauslistalleni. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Jostain syystä olin huono seuraamaa Vuodatus-blogeja, mutta uudessa tulen varmasti vierailemaan useammin.
      Jätä jatkossakin kommetti käynnistäsi, kommentit ilahduttaa aina!

      Poista
  4. voi ei mikä piirakka. mascarpone on minulle heikko kohta :D. tarvii laittaa korvantaakse tämä resepti ja kokeilla tätä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin suositella! :)

      En edelleenkään peittele innostustani, että niin moni vuodatuslainen on nyt vaihtanut Bloggeriin, sinäkin.
      Vuodatus oli jotenkin köpö enkä siellä osannut niin seurata, mutta nyt muuttuu tilanne monen ihanan blogin kohdalla.

      Poista
  5. Kuinka paljon sokeria pitäisi laittaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan oman maun mukaan. Mä laitoin vain puolisen desiä, jolloin täyte ei ollut kovinkaan makeaa, oikeastaan aika hapokasta. Desillä saa jo makiamman.

      Poista

Blogger Template created by Photographic Elements