Raparperimurupaistos

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Tein juhannuksena mielenkiintoisen havainnon (jonka kaikki muut ovat varmaan aina tienneet), että raparperi ja lakritsi sopivat todella hyvin yhteen! Havainnoimaan pääsin sattumalta kun kyläpaikassa tarjottiin jälkkäriksi raparperipiirakkaa ja lakritsijäätelöä, ei mitenkään erityisesti yhteen tarkoitettuna vaan ihan sattumalta. Tuo kyseinen raparperipiirakka saattaa muuten olla se täydellinen, mutta palataan siihen myöhemmin.
Kulinaarimuruja-Jaanan suosittelemaa raparperimurua kokeillessa havaitsin, että muscavado-sokeri maistuu ihan lakritsalta, täydellistä siis! Lakritsijäätelön olinkin jo hankkinut valmiiksi paistosta varten. Jaanan paistoksessa vehnäjauhot on korvattu mantelijauholla, minä käytin oikeita kaurahiutaleita, muscavadosta paistokseen tule todella tumma sävy, joten tarkkana paistaessa ettei jää hailakaksi tai kärvähdä.
Jaana kertoo postauksen kommenteissa, että muru ei meinaa syömällä loppua ja kerrankin makea selätti jopa minut, päältä rapsakka rasvaa tihkuva paistos on nähkääs todella makeaa. En valita.









































Raparperimurupaistos
800 g raparperia
150 g voita
2 dl muscavado-sokeria
3 dl kaurahiutaleita

Pese, kuori ja pätki raparperit, lado vuokaan. Sulata voi ja sekoita siihen sokeri ja kaurahiutaleet. Lusikoi seos raparperien päälle. Paista 200-asteisessa uunissa 30-40 minuuttia kunnes muruseos on kauniin väristä ja rapsakkaa. Tarjoile lakritsijäätelön kanssa.




2 kommenttia

  1. onpas ihanan kuuloista! mikäli kisailu kiinnostaa, niin ruokabloggareiden kesän haasteen teemana on juurikin raparperi :-) Osallistumaan pääsee täältä:

    http://www.andalusianauringossa.com/2013/06/kesan-ruokahaaste-raparperi.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava, että ruokahaaste on vielä olemassa! Katotaan jos keksin raparperista jotain vähän omaperäisempää niin saatan osallistuakin.

      Poista

Blogger Template created by Photographic Elements