Parhaat eväät lapsille

tiistai 27. lokakuuta 2015





Pikkulasten kanssa liikkuessa on erilaiset ajoitukset tärkeitä. Koska syödään, koska nukutaan ja koska mitäkin. Lapset ovat lähes poikkeuksetta varsin rutiiniorientoituneita, joten jos ruoka-aika on klo 12, niin klo 12 olisi hyvä jotain murkinetta saada kohti lasten suuta. Nehän ei ymmärrä kellosta mitään, mutta niillä on varsin tarkka sisäinen kello kaikkea rutiininomaista toimintaa varten, ja jos omasi jätättää, niin kersat alkaa heti sekoileen. (Siis todellisuudessahan se olen minä, jonka maailma menee vinoon kun rutiinit ei toteudu just oikein, mutta jatketaan nyt vaan niiden lasten syyttämistä.)





Ruoka-ajoista on yleisen rauhan takiakin hyvä pitää jotenkuten kiinni. Koska nälkäinen lapsi on yleensä kiukkuinen lapsi ja kiukkuinen lapsi on varsin äänekäs lapsi.
Mä olen aina ihmetellyt vanhempia, joilla on säkkikaupalla kamaa mukana lapsille ja niiden hoitoon. Mulle ei ole koskaan selvinnyt mitä nuo säkit sisältävät. Enkä aio selvittää, koska olen saattanut jäädä paitsi jotain mikä kaduttaa vielä vuosienkin päästä, ei sitä voi tietää. Mutta parin vaipan ja wet wipesien (ne ovat pelastaneet aika monen katastrofaalisen hetken) lisäksi mullakin on sentään evästä.

Reissuvälipalan tulee olla heti syömävalmista, helppoa tarjota, sotkukertoimiltaan minimoitua ja hyvin säilyvää sekä mielellään vielä hyvän makuista ja ravintoarvoiltaan rikasta. Hedelmät on hyviä, mutta vaativat usein kuorimista ja/tai pilkkomista. Ja arvatkaa mitkä ovat tunnelmat kun löytää sen eväsbanaanin käsilaukustaan noin viikon kuluttua? Ei ne ainakaan iloisimmasta päästä ole.
Karjalanpiirakka ja leipä, myöskin ihan jees mutta pienissä käsissä epävakaita ja autossa riisipiirakka on sekä murustavien että tarttuvien ominaisuuksiensa ansiosta ihan vihonviimeistä.
Sellainen pieni rusinarasia on eri hyvä kun pitää saada pieni lapsi keskittymään hetkeksi johonkin, siinä menee tovi jos toinenkin kun pullea käsi yrittää saada herkkupaloja askista ulos, mutta välipalaksi se on kyllä vähän köykäinen.



Ratkaisu kaikkeen on ruoka pussissa. Semperin uutuussmoothieissa yhdistyvät hedelmät ja vihannekset ja pussipuuroissa on mukana ikään kuin vielä se karjalanpiirakkakin. Pussit eivät vaadi lämmittämistä tai muitakaan valmisteluja, senkun kääntää korkin auki ja eväs on valmista nautittavaksi suoraan pussista imaisemalla. Sisältö ei kovin herkästi leviä ympäriinsä ja käden osuessa laukun pohjalle unohtuneeseen pussiin, on se vain iloinen yllätys vielä viikkojenkin päästä.
Pussukkasoseet ja -puurot ovat luonnollisesti makeutettuja ja terveellistä välipalaa täynnä aitoja makuja. Semperin smoothiet ovat lisäksi maustettuja mm. inkiväärillä ja mintulla mikä on ilahduttava lisä lasten valmisruoissa.
Viikonloppuna pussieväitä tarjottiin mm. messuilla ja automatkalla.




Se kaikkein ärsyttävin ja kestämättömin nälkäkiukkuaja on kyllä nälkäkiukkuinen aikuinen. Isot ihmiset voivat onneksi nauttia samoista eväistä pienten ihmisten kanssa ja kaikilla on taas kivempaa.



Yhteistyössä Semper


Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template created by Photographic Elements