Ymmärtämykseni mukaan Lapsi Prinsessa ja sen ruoka eivät sittenkään karkoita viimeisiäkin lukijoitani, vaan joku jopa suorastaan ilmaisi mielenkiintoa tuon pienikokoisen ihmishahmon murkinointia kohtaan. Käsitelköön ensimmäinen aiheeseen syventynyt postaus sormiruokailua.
Heti kärkeen huomautan ja korostan, että esittelen tässä meidän perheen mallia aiheesta. En siis yksioikoisesti mitään koulukuntaa, ideologiaa, oppi-isää tai neuvolaopasta, vaan miten ja miksi meillä tätä aihetta lähestytään. En myöskään usko, luule tai kuvittele, että meidän perhe olisi vauvan ruokinnassa jotenkin tai millään tapaa parempi tai oikeassa muihin perheisiin verrattuna.
Sormiruokailu tarkoittaa siis sitä, että lapsi syö itse omin pikkuisin kätösinsä, alkuun ihan vaan sormineen ja pikkuhiljaa ruokailuvälinein. Soseille voi halutessaan heittää iloiset ja lopulliset hyvästit.
Lapsi Prinsessa saa kyllä myös sosetta. Tästä aiheesta lisää omassa postauksessaan.
Valinta osui sormiruokaan jo Lapsi Prinsessan ollessa hyvin hyvin pieni, mutta erinäisistä syistä* lapselle tarjottiinkin ensimmäinen kiinteä ateria (jos bataattisosetta voi kiinteäksi kutsua) jo hiukan ennen kuin se ehti täyttää viisi kuukautta. Istuminen ei oikein silloin vielä onnistunut eikä näpeissäkään välttämättä ollut tarpeeksi taitoa murkimeen tarttumiseksi, joten aloitettiin soseilla. Ensimmäinen omin sormin suuhun viety ruoka tarjottiin 5-kuukautispäivänä maissinaksun muodossa, silloin istuttiin myös syöttötuolissa ensimmäistä kertaa.*
Valinta soseiden suhteen osui kotiruokaan eli kaikki tarjottavat soseet on tarkoitus keittää itse. No se on kuulkaa oikeesti aika puuduttavaa puuhaa. Ensin pilkot, sitten keität, sitten soseutat, sitten pakastat ja sitten sulatat. Eikä Lapsi Prinsessakaan alkuinnostuksen jälkeen oikein niistä enää välittänyt. Esimerkkinä omena: sose ja tuorepuristettu mehu aiheuttivat valtavia inhon väristyksiä, mutta kun vauvan käteen antoi omenalohkon, niin jo se iski siihen pienillä, mutta ah niin terävillä ja tehokkailla ikenillään, iloa hihkuen.
Edellä listattuun puutumusluetteloon voisi lisätä perään mielikuvituksen, en pysty tarjoomaan lapsiparalle päivästä toiseen jotain hemmetin perunalimaa. Pitäisi keksiä kaikenlaisia yhdistelmiä, maistattaa niitä yhdistettäviä osasia ensin aines kerraallaan, että kelpaako ja tuleeko allergia. Voi elämä ja sen ilon menetys sentään!
Sormiruokaileva lapsi voi syödä tasan niitä samoja asioita kuin muukin perhe samalla aterialla. Tai edes samoista raaka-aineista valmistettua.
Lapsi Prinsessa viihtyy hyvin samassa ruokapöydässä meidän vanhempien kanssa. Ehdimme itsekin syödä ja mini-ihminen pysyy tyytyväisenä ruokaansa sormien välistä puristellessaan ja puristustuotostaan pöytään levitellessään ja ympärilleen viskoessaan.
Koska kaikki ruoka ei suinkaan pursotu, muuttuvat ravintola- ja kyläilykeikat kerralla helpommiksi kun vauva pääsee samaan pöytään muiden ruokailijoiden kanssa. Ruokailu kun on parhaimmillaan sosiaalinen perheen ja ystävät yhteen keräävä tapahtuma, luonnistuu tapakasvatuskin siinä ohessa kuin huomaamatta.
Jossain kirjassa, jota en omista enkä ole lukenut, mutta josta serkkuni usein puhuu, kerrotaan, että itse alusta saakka syöneet lapset syövät paremmin kuin syötetyt. En tiedä mihin tämä perustuu, mutta uskon mielelläni. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin nirsot kersat. Toivottavasti tämän tuntemattoman kirjan kyseinen fakta todella meidän perheessä osoittautuu todeksi.
Uskon itse syömisen edistävän myös motorisia taitoja ainakin sorminäppäryyden osalta. Viimeistään kun päästään pinsettiotevaiheeseen, niin mieluuminhan sitä yrittää osua peukalolla ja etusormella murusiin pöydällä kuin etsiä lattialta esim. kissojen sapuskeiden jämiä. Tuon samaisen edellä mainitun mystisen kirjan mukaan sormiruokailu edistäisi myös puheen kehitystä. En muista mikä oli selitys, pitää ehkä lainata kirja.. Ainakin varmaan sen verran, että kun syötävillä asiolla on muoto, on ne helpompi oppia, luulisin. Pienessä lasipurkissa kun kaikki luumusta ja mangosta kalaan ja lasagneen näyttää just tasan samalta.
Minä koen sormiruokailun kaikin puolin helpommaksi, mutta jösses mikä sotku! Ruokaa on aluksi aivan kaikkialla, joten olen kovasti iloinen, että Lapsi Prinsessa on syömisharjoitteluiässä juuri kesällä kun tarkenee vähän vähemmissäkin vaatteissa tai ihan vaatteitta.
Soseetkin saavat julmetun sotkun alussa aikaiseksi, lapsen ei tarvitse kuin kerran osua kädellä lusikkaan, aivastaa tai pikkasen päristellä, niin safkaa on ihan kaikkialla. Jostain aivan käsittämättömästä syystä sosesotkuilta on vältytty Herra Prinsessan ruokintavuoroilla, joten olen taipuvainen uskomaan, että sormiruokailu on kuin onkin sottaisempaa. Paras neuvoni sormiruokailun suhteen koskeekin siivoamista: siivoa pöytä, lattia ja syöttötuoli huolella AINA heti jokaisen ruokailun jälkeen! Jos et, niin saat raaputella safkaa irti lattista mattoveitsellä ja kaivella neulalla syöttötuolin ruuveista. Poikkeuksena maissinaksut, se mönjä irtoo huomattavasti paremmin kerran kuivuneena. Onneksi meillä on sellainen lattiamateriaali, että sitä ei pahemmin useat päivittäiset kosteapyyhinnät juuri rasita.
Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa tutustua mm. näihin linkkeihin:
Baby Led Weaning
Minä jatkan aiheesta lisää myöhemmin uusien ruokalajien yhteydessä. Toivomus on (oma ja muutaman muun), että kerron miten aikuisten ja vauvan ruoka valmistuu samoista raaka-aineista samoille aterioille.
*WHO suosittelee täysimetystä puolen vuoden ikään saakka. Minä suosittelen noudattamaan WHO:n suositusta, mikäli se vain on mahdollista.
Vauvoja ei suositella istutettavan ennen puolivuotisneuvolaa, jossa tarkistetaan jotain selästä. Älä siis laita vauvaasi syöttötuoliin jos se ei osaa istua. Älä ainakaan tue sitä siihen istumaan vöin ja tyynyin. Lapsi Prinsessa osaa jo istua viiden kuukauden ikäisenä, siksi se ruokailee syöttötuolissaan.
