Varsin monen kurpitsaruoan oleellinen elementti on kurpitsasose. Sose valmistuu joko keittämällä kattilassa pienessä tilkassa vettä tai vielä vaivattomammin uunissa paahtamalla. Paahtaminen tuo kurpitsasta esiin myös enemmän makua kuin keittäminen. Paahdetut kurpitsat ovat oivaa ruokaa ihan sellaisenaankin, joko lisukkeena tai aterian kinginä muiden hoidellessa lisukkeen virkaa.
Paahtamista varten halkaise kurpitsa ja kaavi pois lusikalla siemenet ja rihmastot niiden ympärillä. Siemeniä ei kannata heittää biojätteeseen vaan paahtaa nekin makeiksi tai suolaisiksi.
Kurpitsat voi laittaa uuniin kahdella tavalla, kuorittuina tai kuorien kanssa. Itse en kuori kurpitsaa ennen paahtamista juuri koskaan ihan siitä yksinkertaisesta laiskasta syystä, että kuori irtoaa pehmeäksi paahdetusta kurpistasta huomattavasti raakaa vähemmällä vaivalla. Myskikurpitsan voi kuoria tehokkaalla kuorimaveitsellä, mutta muut kurpitsat vaativat veistä.
Leikkaa kurpitsa suunnilleen saman kokoisiksi paloiksi ja asettele pellille tai uunivuokaan. Paahda kurpitsapaloja 250-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia kunnes ne ovat pehmenneet ja kuoria alkaa kurpuilla ja tummua. Kokeile pehmeyttä haarukalla.
Anna paahtuneiden kurpitsojen jäähtyä sen verran, että pystyt käsittelemään niitä tai leikkaa kuoret kuumista lohkoista veitsellä haarukkaa apuna käyttäen. Soseuta survimella tai sauvasekoittajalla. Sosetta voi pakastaa myöhempää käyttöä varten.
Sellaisenaan syötävän paahdetun kurpitsan päälle kannattaa vähintäänkin valuttaa oliiviöljyä ja ripsiä hieman sormisuolaa ennen uuniin laittamista. Hyviä mausteita kurpitsalle ovat mm. hunaja, timjami, oregano, chili, kaneli ja jeera.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti