Pitaa ja bissee

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Selvää on, että olut on mitä mainion ruokajuoma mausteisille, itämais- tai meksikolaishenkisille sapuskoille ja grilliruoalle, mutta ihan heti en olisi keksinyt tarjota olutta juustotarjottimen kyytipoikana. Mutta niinpä vaan manchegon pähkinäiset aromit korostuivat suloisasti kulauksella Lapin Kultaa. Itsehän en siis edelleenkään tätä keksinyt, vaan osallistuin yhdessä 11 muun ruokabloggaajan kanssa Blogiringin ja Lapin Kullan järjestämään kokkaus- ja oluenmaistajaisiltamaan. Enpä ennen tätä kyseenomaista iltaa tiennyt sitäkään, että olutta ei hörppäillä vaan juodaan tiiviitä, isoja, ilmattomia kulauksia ja niellään nopeesti, sitten vasta maistellaan. Mä pidän kyllä oluesta ruokajuomana, mutta usein tuntuu, että viiniä pitäisi olla, tässäkin olen väärässä, sillä samalla tavalla kun pitää valita oikea viini, niin pitää valita myös oikea olut. Helppoo kun osaa.


 Kokkaus- ja siemimisillan innoittamana saatiin kotiläksyksi valmistaa katuruokahenkistä syötävää olutpainikkeen palaksi. Katuruoka on just nyt kuuminta hottia. Toivottavasti trendi alkaa näkyä ihan oikeasti myös kaduilla eikä vain erikoistapahtumissa ja festarimättönä. Elän käsityksessä, että Helsingissä tämä on myös kaupungin tahtotila ja ruokakärryille ja kojuille on tulevaisuudessa helpompi saada myyntiluvat kaupungin kaduille ja toreille. Kaikissa Suomen pitäjissähän on jo nyt erittäin vahva ja vakiintunut katuruokakulttuuri, nimittäin öinen snägäri. Kulttuurista kertoo paljon, että se on nimenomaan osa yöelämää, nakkikiskat eivät ole päiväaikaan auki esimerkiksi työpaikkalounastajille vaan aika monta olusta on saanut juoda ennen kuin grilliltä uskaltaa syötävää ottaa.





No siihen katuruokaan. Valmistin pieniä kalapihvejä pitaleivän väliin. Pitojen salaisuus piilee runsaassa avokado-tomaattisalsassa. Ja limessä, sitä pitää olla paljon vähän kaikessa. Katuruokahan on nimenomaan sormiruokaa, mitä mainiointa sellaista, jote vedän tästä näppärästi aasinsillan vauvoihin. Kalapiffit (ilman suolalisää) ovat mitä mainioin aterianosa sormiruokailevalle vauvalle!
Tein pihvimassan monitoimikoneella, mutta yhtä hyvin se onnistuu veitsellä sipeltämällä kaikki aineet hienoiksi. Koostumuksesta tulee silleen mielestäni kivempi, mutta paistaminen on ehkä hieman vaativaa. Pihveihin sopii oikeestaan ihan mikä tahansa kala, jopa (raa'at, sulatetut, kuoritut) ravut. Käytin tällä kertaa saatavuussyistä lohta, joka ei muuten juurikaan vaadi rasvaa pannulle paistovaiheessa, terveellistä!

Kalapihvit
700 g kalafilettä
1 punainen chili
1 limen mehu
1 ruukku korianteria
1 kananmuna
suolaa (soija- tai kalakastiketta)

Poista kalasta nahka ja kuutioi se pienehköiksi kuutioiksi. Poista chilistä siemenet ja hienonna karkeasti. Silppua korianteri, myös varret. Laita kaikki aineet monitoimikoneen kulhoon ja aja sileäksi.
Nosta pihvimassasta keskilämpöiselle pannulle kahta ruokalusikkaa apuna käyttäen quenelli-tyyppisiä kököjä, paina lusikalla pihviksi. Paista pihvejä pari minuuttia kummaltakin puolelta.

Avokado-tomaattisalsa
1 kypsä avokado
kourallinen kirsikkatomaatteja
1/2 limen puristettu mehu
(suolaa maun mukaan)

Halkaise avokado, poista siemen ja kaavi hedelmäliha kulhoon, purista päälle limen mehu. Halkaise tomaatit, poista siemenet ja kuutioi pieniksi paloiksi. Laita tomaatitkin kulhoon ja sekoita haarukalla karkeaksi massaksi.

Lado kaikkea paljon pitaleivän sisään ja nauti huurteisen kanssa!



www.blogirinki.fi
Yhteistyössä Lapin Kulta

Tomaatti-halloumipiirakka

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Sillä aikaa kun odottelen makeiden hedelmäisten ja marjaisten piirakoiden sesonkia taas alkavaksi, herkuttelen suolaisilla piirakoilla. Perusperinteinen parsafetapiirakka Anarkistimarttojen neulekerhon eiliseen kokoontumiseen vaihtui lennosta kaupan hyllyjen välissä tomaatti-halloumipiirakaksi, ihanan suolaista!
Tämä oli kyseisen piirakan ensikokeilu (aina kannattaa tehdä ensikokeilu kun ruokaa tarjoaa isommalle joukolle, josta osaa ei ole koskaan aiemmin edes tavannut), mutta ei varmasti jää viimeiseksi. Kokeilussani pilkoin halloumin sellaisenaan täytteen sekaan, mutta ensi kerralla kokeilen grillata juustosiivuja kuumalla pannulla ennen pilkkomista ja täytteeseen lisäämistä. Eipä tässä nytkään mitään vikaa ollut, herkullista ja nopeaa.
Pohjan tein täysjyväspelttijauhoista ja se oli erityisen maukasta.

Tomaatti-halloumipiirakka

Pohja
125 g kylmää voita
4 dl täysjyväspelttijauhoja
1 kananmuna
1-2 rkl kylmää vettä
Täyte
250 g kirsikkatomaatteja
1 rkl maustamatonta tuorejuustoa
2 dl kermaa
2 kananmunaa
1 pkt halloumijuustoa
kourallinen tuoretta basilikaa
mustapippuria

Aloita valmistamalla pohja. Laita monitoimikoneen kulhoon voi pieninä kuutioina sekä jauhot. Aja tasaiseksi muruksi. Lisää kananmuna ja käytä taas konetta. Lisää kylmä vesi lusikallinen kerrallaan kunnes taikina on sopivan paksuista, eli piirakkavuokaan paineltavissa.
Painele taikina vuoan pohjaan ja reunoille, siistä reuna veitsellä ja nosta jääkaappiin odottamaan.
Valmista täyte. Leikkaa kirsikkatomaatit kahtia ja purista niistä siemenet. Sekoita kulhossa tuorejuusto, kerma ja kananmuna. Kuutioi halloumi pieniksi nopiksi ja lisää täytteeseen. Silppua basilika hienoksi ja lisää täytteeseen, mausta vielä mustapippurilla.
Kaada täyte piirakkapohjalle ja levitä juustokuutiot tasaisesti pitkin pohjaa. Aseta tomaatinpuolikkaat täytteelle leikkauspinta alas päin. Painele niitä hellästi täytteeseen.
Paista 220-asteisessa uunissa 20-30 min tai kunnes piirakka on kauniin värinen ja pohja kypsynyt. Anna vetäytyä puolisen tuntia ennen tarjoamista.


Lämmin porkkana-kikhernesalaatti

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Porkkana on mun uusi suosikkivihannes, ja niita harvoja rehuja, jotka on hyviä helmi-maaliskuussakin. Porkkanasalaattiin sain inspiraation jo aikaa sitten Truly Kira -blogin harissaporkkanoista. Lopulta salaatissani on porkkanoita lukuunottamatta aika vähän samaa kuin Kiralla, mutta yhtä kaikki herkullista!
Tein salaattia lisukkeeksi uunissa paahdetuille koiville, joiden kanssa paahdoin myös puolitetun sitruunaan, joista puristin pikkasen mehua salaattiinkin.

Sekä salaattia että koipia jäi reippaasti vielä seuraavaankin päivään. Koska salaatin saama vastaanotto prinsessalasten keskuudessa oli varsin nihkeä, heitin pataan sipulia, tomaattimurskaa, kookosmaitoa, lisää mausteita, salaatin ja koivet sekä koipien paistoliemen, josta kuorin rasvan. Nelisenkymmentä minuuttia hiljaista poreilua ja ai että oli törkeen hyvää!

Lämmin porkkana-kikhernesalaatti

8 porkkanaa
1 tl jeeran siemeniä
1 tl kanelia
1 rkl seesaminsiemeniä
1 rkl voita
1rkl oliiviöljyä
1 tlk kikherneitä
suolaa
puoli puskaa korianteria

Pese ja kuori porkkanat ja leikkaa ne puoli senttiä paksuiksi kiekoiksi. Keitä kiekot melkein pehmeiksi ja valuta hyvin. Paahda seesaminsiemeniä ja mausteita hetki kuumalla pannulla. Lisää pannuun voi ja öljy. Lisää porkkanat ja paista käännellen muutama minuutti. Lisää valutetut kikherneet, mausta suolalla ja paista kunnes herneet ovat kuumia.
Kaada tarjouluastiaan ja silppua päälle korianteria.



Sisilialainen kurpitsapata ja Kätevä kokki Jamie Oliver

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Resepti on Jamie Oliverin kirjasta Kätevä kokki Jamie (readme.fi). Ja kätevää on kertakaikkiaan! Luen kirjaa iltalukemisiksi sängyssä. Mukana on vihko ja kynä, jotta voin listata kokeiltavat ohjeet ja tehdä muistiinpanoja. Ekana iltana sain viikon ruokalistan valmiiksi ja kävin nukkumaan. Seuraavana en yhtään enää muistanut mihin saakka pääsin, mutta arvelin, että noin puoleen väliin kun niin monta kokeiltavaa ruokaa ehdin kirjata ylös. Puolikirja ei tuntunut tutulta, joten aloin selata kirjaa alkuun päin. Lopulta sivulla 59 näkyi ensimmäinen tuttu ohje. Kurpitsapata on kirjan sivulla 28 ja se on kirjan kolmas resepti.
Männäviikolla käytiin keskustelu hyvästä keittokirjasta, sen pitää olla luettava. Pelkkä reseptiluettelo ei ole kiinnostava. Innostun myös kauniista kuvista, mutta ne eivät välttämättä kestä aikaa kun niissäkin on trendiä ja muotia. Huomasin, että mun nykyiset lempikirjat ovat nimenomaan luettavia ja samalla tajusin millä periaatteilla keittokirjahyllyä karsitaan, aika moni kirja lähtee matkalle uuteen kotiin kevätsiivouksen yhteydessä.

Alkuperäinen resepti olisi sisilialainen kurpitsa-kikhernepata, mutta sovelsin siitä oman version kaapista sopivasti löytyneiden tarvikkeiden mukaan. Ilman kikherneitä (ja kasvisliemikuutiotakin) tämä oli ihan tolkuttoman hyvää ruokaa! Kurpitsat paahdetaan ensin uunissa ja padassa tapahtuu 40 minuutin keittoaikana ihana muodonmuutos litkusta täyteläisen paksuksi padaksi.

2 myskikurpitsaa
oliiviöljyä
2 sipulia
1 dl rusinoita
1 tl kanelia
1 tulinen kuivattu pikkuchili
puoli purkkia tummia oliiveja
1 tlk tomaattimurskaa

Kuori kurpitsa ja kaavi siemenet lusikalla, kuutioi reiluiksi paloiksi. Paista 35-40 minuuttia 190-asteisessa uunissa kunnes kurpitsat ovat ruskistuneet.
Kuori ja pilko sipuli. Laita pataan (kattilaan) sipulikuutiot, reilusti öljyä, rusinat ja mausteet, kuullota. Lisää tomaattimurska, oliivit ja paahtuneet kurpitsa. Kaada pataan vielä puoli litraa kuumaa vettä ja hauduta hiljalleen nelisenkymmentä minuuttia.


Olen saanut kirjan kustantajalta blogin kautta.

Kukkakaalicouscous

lauantai 22. helmikuuta 2014

Kukkakaalicouscous kuuluu niihin pitkään suunniteltuihin ruokiin, joita on vaikea saada aikaiseksi, koska niin monta työvaihetta. Pilkkominen, keittäminen, hienontaminen, paistaminen, siinä kaikki työvaiheet. Lopulta kun tähän haasteeseen tartuin, meni aikaa ehkä 15 minuuttia. Kaikki tämä kauhea vaiva kannatti ehdottomasti kokea, todella mainio lisuke, joka kävisi monenlaiselle kasvikselle, kalalle ja lihalle.
Teen usein peruscouscousia, johon heitellään sekaan pääasiassa erilaisia kasviksia, kukkakaalimuru sopisi siihenkin.

Kukkakaalicouscous

1 iso kukkakaali
1 valkosipulinkynsi
2 rkl voita
2 rkl öljyä
(suolaa)

Leikkaa kukkakaali paloiksi, vartta voi myös käyttää, mutta se kannattaa pilkkoa kukintoja reippaasti pienemmäksi. Höyrytä kukkakaalia muutama minuutti. Jauha muruksi monitoimikoneessa, suosittelen suoriutumaan tästä parissa erässä.
Sulata isolla pannulla voi, likistä valkosipuli. Lisää pannuun valkosipuli, öljy ja kukkakaalimuru. Paista kovalla lämmöllä muutama minuutti sekoitellen.
Poista valkosipulinkynsi ennen tarjoilua. (Mausta suolalla.)




Blogger Template created by Photographic Elements