Sunnuntaibrunssi: Kiila

torstai 14. kesäkuuta 2012

Kaksi viikkoa sitten seisoin Ravintola Kiilan edustalla ja huokaisin, että olispa kivaa alkaa harrastamaan sunnuntaisin brunsseja. Hetken pohdiskelin, että mitäpä tulikaan sanottua ja korjasin sitten sanomaani muotoon me alamme harrastaa sunnuntaibrunsseja. Viime sunnuntaina suuntasimme siis inspiraation lähteelle eli Ravintola Kiilaan.






































Pöytä olisi pitänyt varata etukäteen, ravintola oli kuin ammuttu täynnä klo 13. Baarin puolella oli onneksi vielä tilaa, siellä ei vaan päästy ihailemaan isoista ikkunoista avautuvaa hienoa näkymää Mannerheimintielle. Hetken siinä meinasi kylmäkin tulla kunnes tajuttiin, että ravintola on aivan uskomattoman kaikuisa ja hälyinen, mutta baarin puolella oli hiukan hiljaisempaa. Hälyssä on sellainen perustavanlaatuinen ongelma, että siinä tulee kiire. Tiiättekö, sellainen hoppuolo, että pitää nyt kiirehtiä. Ravintolan kannaltahan se on vaan hyvä kun väki vaihtuu tiheeseen tahtiin, mekin maistettiin kyllä melkein ihan kaikkea, mutta saatiin lautaset tyhjiksi ennätystahtia. :D
Ruokien esillepano oli musta vähän köpöä ja osittain jopa hankalaa, juustoja leikatessaan sai tosissaan keskittyä, ettei kumoaisi lattiaan koko juustotarjotinta. Maut sen sijaan olivat erittäinkin kohdillaan. Salaattipöydän jopa pliisun näköiset couscousit, kikherneet ja pastat paljastuivat herkullisiksi. Lämpimänä ruokana tarjottiin jauheliha-perunasoselaatikkoa, joka oli meistä omituista, mutta maku oli siinäkin erittäin hyvä. Laatikon ohella tarjolla oli jotain broileria, joka jäi maistamatta, mutta naapuripöydässä koipiluita näytti olevan korkea kasa, joten varmaan hyvää sekin.
Jälkkäripöydästä luin erityiskehuja, mutta kai se vaihtelee viikoittain, koska nyt siinä ei ollut mitään kovin kummoista. Paitsi suklaaputous olis ollut kiva omassa pöydässä. :)




Kaikin puolin hyvä kokemus uuden harrastuksen aloitukseksi.
Brunssilla oli hintaa 19,90. Yhtään en osaa sanoa, että oliko se paljon vai vähän, muutaman sunnuntain päästä on jo toivottavasti vähän vertailukohdetta.

Onneksi on muuten tämä Brunssipartio, ei tarvitse itse nähdä vaivaa kaivaakseen esiin Helsingin brunssimestoja, senkun vaan menee ja nauttii. Minneköhän suuntaisimme tällä viikolla?


3 kommenttia

  1. Erittäin kannatettava uusi harrastus, sunnutaibrunssit ovat parhautta! (: Voin suositella erittäin lämpimästi varaamaan pöydän Villipuutarhasta, sekä miljöö, ruoka että palvelu ovat todella toimivia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, Villipuutarhaan siis suunnimme toivottavasti vielä kesän aikana.

      Poista
  2. Kiila on saanut aika vaihtelevia arvosteluja, mä tykkäsin kuitenkin kovasti. :) Se suklaaputous oli kiva, ja koko paikka oli musta mukavan oloinen ja rento.

    http://meanwhileinlongfield.wordpress.com/2012/06/13/brunssi-kiila-hki/

    VastaaPoista

Blogger Template created by Photographic Elements