Salaattibuffet

tiistai 1. syyskuuta 2015



Kerroin aikaisemmin, että olen keksinyt tavan saada koko perhe innostumaan salaatista, se on salaattibuffet. Eli salaattia ei sekoiteta valmiiksi, vaan kaikki osaset katetaan pöytään omina kokonaisuuksinaan. Lapsiprinsessat eivät kilju riemusta salaatinlehtien äärellä, mutta buffetista olen saanut ne napsimaan mm. viinisuolaheinää. Valmiissa salaatissa on myös kuulemma se ongelmana, että kaikki on vähän pilalla jos salaatissa on avokadoa, kun se sit koskee kaikkeen. Ja se, mikä saa koskea mihinkin ja missä järjestyksessä, on varsinaista salatiedettä, josta en ole vielä ottanut mitään tolkkua. Eli tänään etikkakurkut tomaatin vieressä voi olla ihan ok ja huomenna niitä ei voi syödä ollenkaan jos ne ovat vain vähän nähneetkään tomaattia.

Kuvassa on esimerkki salaatista meidän illallispöydässä. Tämän setin kanssa taisi olla tarjolla lisäksi vain kesäperunoita kun salaattiainekset olivat aika ruokaisat, mutta buffetmalli toimii myös lisukesalaateissa. Yksinkertaisen hyvää. Vähän runsaammalla täytevalikoimalla salaattibuffet toimii loistavasti myös juhlissa.



tomaattikorianterisalaattia
murustettua fetaa
porkkanoita
kylmä- ja lämminsavulohta sekä tillisilppua
salaatinlehtiä
hölskykurkkuja
itse tehtyä ricottaa

6 kommenttia

  1. Salaattibuffa on parasta isoillekin! Nam!

    VastaaPoista
  2. Meillä tämä olisi varmasti myös menestys! Kokeiluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja oon huomannut, että teen useammin salaatteja ruoan oheen kun ne on näin. Pärjää pelkällä kurkulla ja tomaatilla kun tavan salaatti olisi niin tylsää niin näin niistä voi tehdä omat juttunsa siihen saalatinlehden oheen.

      Poista
  3. Hei tosi kiva blogi sulla! Nyt vasta eksyin tänne.
    Tiesitkö muuten, että Helsingin kaupungin päiväkotien ruokalistaa on nyt elokuussa muutettu, ja niissäkin salaattiainekset tarjoillaan tällä tavoin erikeseen. Uppoaa lapsiin paljon paremmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista!
      Tiesin, että jotain muutoksia siihen tulo ja lasten toiveita oli kuunneltu, mutta tätä en tiennyt. Hieno juttu!

      Poista

Blogger Template created by Photographic Elements