Richard McCormick's Pariisi - ARVONTA

lauantai 26. syyskuuta 2015



Richard McCormick tunnetaan Helsingin ravintolamaailman ja ruokakulttuurin raikastajana ja street foodin lähettiläänä. Uudessa kirjassaan hän matkustaa Pariisiin ja esittelee lukijoilleen suosikkikuppilansa ja -ravintolansa sekä liudan reseptejä, joiden joukosta löytyy ranskalaisen keittiön klassikkoja hienovaraisesti modernisoituina sekä trendikkäitä tuulia Pariisilaisesta ruokakulttuurista. Kirjasta voimme päätellä, että myös Pariisissa lehtikaali ja aamiaiset ovat in.

Kirjassa on varsin kaunis taitto ja inspiroivat, herkulliset kuvat. Yllätykseksi itselleni jäin kaipaamaan jonkinlaista jaottelua resepteihin, mutta sen puuttuessakin kirjasta voisi koota useammankin menukokonaisuuden ja kutsua ystävät kylään ranskalaiselle illalliselle.





Me piipahdimme Pariisissa häämatkalla viisi vuotta sitten ja toivottavasti päästään uudestaankin Ranskaan lomailemaan.
McCormickin kirjan tiimoilta kustantajalla on käynnissä vuoden loppuun saakka somekilpailu, jossa voi voittaa lennot Pariisiin. Ottamalla kuvan kirjasta kokatusta annoksesta ja jakamalla sen Instagramissa, Twitterissä tai Facebookissa tunnistein #rmcpariisi ja #kirja on mukana arvonnassa.



Osallistumalla tämän postauksen arvontaan voi taas voittaa itselleen tämän Richard McCormickin Pariisi-kirjan. Kommentoi siis tätä postausta tiistaihin 29. syyskuuta mennessä olet mukana arvonnassa. Voit kommentoida mitä tahansa, mutta olishan se kiva kuulla mukavia Pariisi-kokemuksia tai kommelluksia. Laita vaikka linkki jos bloggaat ja olet Pariisista kirjoittanut.
Joka tapauksessa kaikki kommentoijat ovat mukana kilpailussa. Jätähän kommenttiin meiliosoitteesi jos sitä ei profiilisi kautta löydy, voittajalle ilmoitan henkilökohtaisesti sähköpostilla.
Onnea arvontaan!




20 kommenttia

  1. Niin pariisilaisia kuvia.
    Annukan ja Kaijan seuraavassa tapaamisessa paneudumme pariisilaiskokkaukseen :)

    VastaaPoista
  2. Kerran olen Pariisissa käynyt. Upea kaupunki, niin paljon näkemistä ja tekemistä. Pitkä aika on edellisestä reissusta, ja nyt tekisi mieli uudestaan. Erityisesti kiehtoisi kunnolla tutustua ravintola/kahvilatarjontaan:) lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Valitettavasti en ole ollut kuin kääntymässä Pariisin lentokentällä, mutta peruskoulussa tuli valittua ranska, englannin ja ruotsin lisäksi (:

    mmoioonviivi@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Olen käynyt Pariisissa ja sillon vielä en osannut ranskaa. Ravintolassa valitsimme summassa annokset ja sain lautasellisen kitkerän makuisia salaatinlehtiä. Ja kallista oli!
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  5. Riittääkö se Pariisi-kokemukseksi, että on töissä yhtiössä, jonka pääkonttori on siellä? Olen myös kerran käynyt, mutta ei ehkä ihan se minun juttuni maailmankartalla.

    VastaaPoista
  6. Pariisi on niin ihana, ehdottomasti haluaisin päästä sinne vielä joskus uudelleen =). Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Pariisi on niin ihana, ehdottomasti haluaisin päästä sinne vielä joskus uudelleen =). Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  8. En ole Pariisissa käynyt mutta olen nähnyt sen lentokoneesta. Arvonnassa mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  9. En ole käynyt koskaan Pariisissa, mutta mieli on tehnyt useasti. Tarkoitus on kyllä käydä vielä "tässä elämässä".

    VastaaPoista
  10. Olin kerran viikon Pariisissa mutta 7-vuotiaana;siitä on vain hyvin hatarat muistot.Sen jälkeen kerran muutama tunti lentokentällä eli näin kaupungin koneesta mennen tullen.

    VastaaPoista
  11. Pariisi on kyllä niin kaunis kaupunki :) Kiinnostaa kovasti kyllä myös tämä kirja, eli ehdottomasti mukana arvonnassa!
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Pariisi on kyllä niin kaunis kaupunki :) Kiinnostaa kovasti kyllä myös tämä kirja, eli ehdottomasti mukana arvonnassa!
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Olisipa ihana tuo kirja! Itse en valitettavasti ole vielä Pariisissa käynyt.
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Oi ihana Pariisi! Tarkoitus olisi lähteä käymään Pariisissa kun valmistun, lahjaksi itselle... Sitä ennen olisi kyllä kiva päästä tutustumaan kaupunkiin kirjallisuuden myötä! Arvonnassa mukana!

    VastaaPoista
  15. Pariisi ei ole koskaan ollut ykkössuosikki kaupunkejani, muttan ranskalainen ruoka kyllä. Oikeastaan haluaisin antaa Pariisille taas mahdollisuuden ja matkustaa sinne.

    VastaaPoista
  16. Omasta Pariisin matkastani on jo yli 10 vuotta, kova on kaipuu sinne takaisin! :)
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  17. En ole ikinä käynyt... mutta jos sapuskan kautta :)) Linkkaan oman blogini vaikkei siellä Pariisista mitään olekkaan :)
    http://bikkenpilttuu.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  18. Haaveiden matkakohde. <3
    leevilotta at luukku.com

    VastaaPoista
  19. En ole Pariisissa vielä käynyt, mutta joku päivä kiinnostaisi käydä. Mukana arvonnassa.

    kirjakettu@suomi24.fi

    VastaaPoista
  20. Pariisi on kerran tullut koettua kaaauan sitten ja tämä ei nyt varsinaisesti Pariisiin liity mutta tilasin samalla reissulla eräästä baarista mojiton ja sain lasin viinaa, johon oli revitty muutama mintun lehti sekaan. Ensi kerralla taidan tilata jotain muuta :) maaarja1@hotmail.com

    VastaaPoista

Blogger Template created by Photographic Elements