Kurpitsarisotto

lauantai 31. lokakuuta 2015



Risotto on meidän perheessä arjenpelastaja-pikaruokaa. Jos kaapeissa ei ole juuri mitään, kauppaan ei jaksa tahi kerkiä, aina voi keittää risoton. Risottoriisi kuuluu meillä sellaisiin peruselintarvikkeisiin, jota on aina kaapissa. Ja koko perhe rakastaa risottoa, minä rakastan sitä erityisesti syksyllä ja talvella, lohturuokien kärkikastia.
Risotossa on yksi raaka-aine ylitse muiden ja se on liemi. En käy väittämään yhtä lientä toista paremmaksi, mutta silti itse keitetyt liemet ovat parhaat. Tosin silloin risoton keittäminen vaatii jo aikamoista suunnitelmallisuutta. Joka tapauksessa liemi on tärkeä, valitse siis sellainen, jonka makuun olet erityisen mieltynyt. Liemi maistuu risotossa runsaasti ja jos kunnollista lientä ei ole saatavilla, keitä risotto suolalla maustettuun veteen ennemmin kuin johonkin semiookoohon.



1 sipuli
2 rkl voita
2 rkl oliiviöljyä
2 reipasta oksaa tuoretta salviaa
400 g risottoriisiä
2 dl kuivaa kunnollista omenasiideriä
n 1,2 l kuumaa hyvää kasvislientä (suolalla)
2 dl kurpitsasosetta
70 g parmesaania raastettuna

Kuori ja kuutioi sipuli, silppua hienoksi. Laita sipuli, voi, öljy ja salvia isoon korkeareunaiseen pannuun. Kuullosta kunnos sipulit ovat pehmenneet.

Lisää pannuun riisi ja kuullota sitäkin hetki koko ajan sekoittaen kunnes riisi on kiiltävää ja pinnalta läpikuultavaa. Varo paahtamasta riisiä.
Kaada pannuun omenasiideri ja keitä sekoittaen kunnes suurin osa nesteestä on imeytynyt riisiin. Riisi ei siis saa päästä kuivumaan vaan sen tulee pysyä puuromaisena koko ajan.
Ala lisätä kasvislientä kauhallinen kerrallaan ja sekoita koko ajan. Kasvislientä kannattaa keittää heti kättelyssä vähän reilummin ettei se pääse loppumaan kesken. Lisää kurpitsasose kypsennyksen loppuvaiheessa. 

Katso riisin keittoaika pakauksesta, lajikkeesta riippuen risotto kypsyy 15-22 minuutissa. Ala maistella riisiä muutama minuutti ennen keittoajan päättymistä. Valmis risotto on edelleen pureskeltavaa, mutta se ei rousku hampaissa. Risoton koostumus on vetelä, kuin löysää puuroa, ja riisit ovat irrallisia.

Ota risotto liedeltä, poista salvia ja sekoita joukkoon parmesaaniraaste ja tarjoile HE-TI. Ruokailijat odottavat risottoa pöydässä, ei toisin päin.

5 kommenttia

  1. Pitääpä joskus kokeilla siideriä risotossa... Tässäkin taloudessa kajahtaa kovaa "syömään NYT!" kun risotto on valmis 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siideri toimii tosi hyvin. Varsinkin kun on kiireessä kaupan kautta matkalla kotiin ja kaikilla on jo nälkä niin ei siinä enää mihinkään alkoon kiputeta jos ei ole viiniä kotona. Että siinäkin mielessä hyvää arkipikaruokaa kun kaikki aineet saa lähikaupasta. :)

      Poista
  2. Vaikuttaa todella herkulliselta, menee kokeiluun.

    VastaaPoista

Blogger Template created by Photographic Elements