Oikeasti saltimbocca on Lazion maakunnalle ja erityisesti Rooman alueelle tyypillinen ruoka (toisin laajalti ympäri maailmaa levinnyt herkku), joka valmistetaan hyvin ohueksi leikatusta vasikanlihasta, tuoreesta salviasta ja prosciutto crudosta eli ilmakuivatusta kinkusta. Tämän ruokalajin historia ylettyy muistakseni niinkin pitkälle muinaisuuteen kuin 800-luvulle, mutta voin muistaa väärinkin. Vuosisatojen saatossa pitkin maailmaa on kehitelty lukemattomia variaatioita niin lihan valinnan kuin kastikkeenkin suhteen.
Minun variaatiossani vasikka vaihtui parsaan ja osallistun samalla huhtikuun ruokahaasteeseen.
Sapuske on helppo valmistaa, tosin rullien kääriminen vaatii hiukan kärsivällisyyttä. Toimii hyvin alkupalana tai alkuruokana, kuten meillä eilen ennen villisikaa tai suuremmissa määrin pääruokana, vaikkapa sitruunarisotolla lisäköitynä. Maultaan nämä saltimbocca di asparagi olivat taivaallisia.

12 tankoa vihreää parsaa
6 siivua ilmakuivattua kinkkua
6 tuoretta isohkoa salvian lehteä
2 rkl voita
1 dl parsojen keitinvettä
1 dl kuivaa valkoviiniä
suolaa
6 siivua ilmakuivattua kinkkua
6 tuoretta isohkoa salvian lehteä
2 rkl voita
1 dl parsojen keitinvettä
1 dl kuivaa valkoviiniä
suolaa
Kuori parsat ja leikkaa kovat kannat pois. Keitä parsoja suolatussa vedessä muutama minuutti. Minä nautin parsani erittäinkin rapsakoina, joten keitin tasan kaksi minuuttia. Nosta keitetyt parsat heti leikkuulaudalle jäähtymään, jotta kysyminen lakkaa ja parsat säilyttävät kauniin vihreän värinsä.
Pätki jäähtyneet parsat kahteen osaan. Aseta kullekin kinkkusiivulle yksi salvian lehti ja neljä palaa parsaa ja rullaa tiukaksi rullaksi.
Paista rullia voissa puolesta minuutista minuuttiin kummaltakin puolelta. Nosta rullat (mielellään lämmitetyille) lautasille ja valmista kastike eli kaada rullien paistinpannuun keitinvesi ja valkoviini ja keitä kasaan kunnes jäljellä on n. kolmasosa. Tarkista maku ja lisää suolaa jos tarpeen. Lusikoi saltimbocca-annoksille ja tarjoile heti.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti