Porsaankyljykset, kurpitsamuusi ja lipstikkapesto

perjantai 21. marraskuuta 2008

Eilen alkanut jouluruokien sarja saa heti jatkoa. Appelsiinista ja granaattiomenista koostuva salaatti toimi nähkääs lisukkeena appelsiinin kuorissa ja pähkinäöljyssä marinoiduille porsaankyljyksille ja kurpitsamuusille. Odotukseni näille olivat korkealla, mutta siltikin yllätyin positiivisesti. Kyljykset olivat mallia herkku (tai jotain), eli niissä oli mukana sisäfileekin.

Marinadi (neljälle kyljykselle)
3 appelsiinin raastettu kuori
1 tähtianis
3 rkl saksanpähkinäöljyä
1 rkl sokeria
mustapippuria

Laita kaikki marinadin osaset pussiin (tai kulhoon). Sekoita ja nakkaa perään kyljykset. Kääntele pussia, jotta marinadi levittyy tasaisesti. Anna marinoitua jääkaapissa vuorokausi pussia välillä kääntäen.
Nosta kyljykset kuumalle pannulle suoraan marinadista ja paista niihin kauniin värinen pinta. Laita kyljykset vielä 180 asteiseen uuniin 10 – 15 minuutiksi (eli kunnes ne ovat kypsiä).



Kurpitsamuusi
4 sopivan kokoista perunaa
2 dl kurpitsasosetta
muskottipähkinää
valkopippuria
suolaa

Valmista kurpitsasose keittämällä kurpitsanpaloja tai paahtamalla niitä uunissa. Keitä kuoritut perunat kypsiksi. Yhdistä kypsät perunat, kuuma kurpitsasose ja mausteet. Soseuta perunanuijalla tai –survimella.

Lipstikkapesto
1 rkl pinjansiemeniä
1 ruukullinen lipstikkaa
½ dl oliiviöljyä
suolaa

Laita kaikki peston ainekset jonkin sortin rouhimeen, esim. tehosekoittajaan, ja surauta tasaiseksi.

3 kommenttia

  1. Nayttaa ja kuullostaa ihanalta! Taytyykin kokeilla.
    Jonkin aikaa kylla meni etsiessa mita lipstikka on englanniksi, mutta loytyi ja loytyy myos omasta puutarhasta :D

    Ja taalla myos olisi kirja tilaus!

    t. sisko

    VastaaPoista
  2. Kiitos siskosein!
    Sinne vaan pihan perälle lipstikkaa poimimaan, on muuten oivallisen monikäyttöinen yrtti.

    VastaaPoista
  3. hei kurpitsamuusi onkin hieno idea:)

    VastaaPoista

Blogger Template created by Photographic Elements