Avokado-raejuustotahna ja paahdetut kasvikset

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Jääkaapissa ja viileäkaapin virkaa toimittavassa kassissa parvekkeella majaili taas sekalainen sakki vihanneksia. Veikkaanpa, että useimmissa kotitalouksissa mietitään aika ajoin mitä tehdä kuudelle jo nahistuneelle terttukirsikkatomaatille, nahistumaan päin menevälle paprikalle, yhdelle pienelle bataatille, yhdelle kesäkurpitsalle, purjon pätkälle ja viidelle perunalle sekä viidelle pienelle porkkanalle. Yksinään niistä ei saa aikaan oikein mitään, mutta yhdessä niistä rakentuu ihana uuniruoka. Pilkoin kaikki rehut sopiviksi paloiksi, sekoitin kulhossa öljyä, jeeraa ja sitruunamehua ja yhdistin vihanneksiin. Paahdoin 200-asteisessa uunissa, kunnes kasvikset olivat sopivia, Lapsi Prinsessa huomioiden tietenkin aika pehmeitä, mahtavaa sormiruokaa nämä uunivihannekset. Kääntelin muutamen kerran paahtumisen aikana.
Ensi kerralla jämävihannestilanteen sattuessa kokeilen tehdä keittoa paahdetuista vihanneksista tähän tapaan.



Tein kasvisten oheen tahnan avokadosta ja raejuustosta. Ohje on mukaeltu mainiosta Luomuruokaa lapselle -kirjasta, josta olen kirjoittanut Otavamedian Ruoka-sivustolle. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka haluavat tarjota vauvalleen kunnon kotiruokaa.
Tahna olisi varmasti mahtavaa uuniperunan kanssa tai sosekeiton raikastuttajana.

Avokado-raejuustotahna
1 kypsä avokado
1 rkl sitruunamehua
1 prk (noin 200 g) raejuustoa
puoli ruukkua korianteria
mustapippuria

Halkaise avokado, poista siemen ja lusikoi hedelmäliha pieninä lusikallisina kulhoon, johon on jo laitettu sitruunamehu. Lisää raejuusto ja sekoita. Silppua korianteri ja lisää tahna-astiaan, rouhi joukkoon mustapippuria ja sekoita.



4 kommenttia

  1. Harhauduin sormiruokaoastolle. Ja maissilastuihin. Oletteko kokeilleet tattarilastuja / -hiutaleita. Eivät ole niin mössöisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Faija kehuu tattarilastuja, mutta tattarihiutaleen ei kyllä oikeen uppoo. Lapseen joo, mut muhun ei. :)

      Poista
  2. Kiva (ja ihan superterveellinenkin) tahnaohje, kiitti!
    Tuo tahnakulho on erityisen nätti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emali on äitiltä opittu heikkous. Se lahjoitti ton kulhon mulle kun sillä oli liikaa. :)

      Poista

Blogger Template created by Photographic Elements