Lohikolmiot

sunnuntai 3. helmikuuta 2008

Pala savustettua lohta
3 salottisipulia
pieni fenkoli
pala tulista chiliä
1 limen raastettu kuori ja mehu
1 tl sokeria
tilliä
suolaa
pippuria
öljyä

Suikaloi sipulit ja fenkoli. Kuullota öljyssä hienonnetun chilin kanssa kunnes suikaleet ovat pehmeitä. Jos touhu menee liian kuivaksi, lisää pannulle vettä.
Leikkaa lohi pieniksi kuutioiksi. Laita kuutiot kulhoon, lisää joukkoon freesatut sipulit ja fenkolit. Raasta kulhoon huolella pestyn limen kuori ja purista mehu. Lisää nippu revittyä tilliä, sokeria, suolaa ja vastarouhittua mustapippuria. Sekoita ja tarkista maku.

Sulata fillotaikina pakkauksen ohjeen mukaan. Leikkaa taikinalevyt pitkittäin kolmeen yhtä leveään osaan. Jätä yksi osa pöydälle ja peitä muut kelmulla, (taikina kuivuu tuskaisen nopeasti). Nosta lohitäytettä taikinasuikaleen alaosaan. Käännä taikinalevyn alaosa täytteen päälle kolmioksi. Käännä kolmiota ylöspäin kunnes saat tiiviin umpinaisen kolmion (neljä käännöstä). Voit keriä kolmiota kunnes taikinalevyn reuna tulee vastaan tai leikata ylijäämän pois, itse suosin kerimistä.
Voitele kolmiot kananmunankeltuaisella ja paista 225 asteisessa uunissa kunnes ne ovat kauniin värisiä. Paistoaika 8 - 10 min.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template created by Photographic Elements