Spelttipuuro

lauantai 7. maaliskuuta 2015



Me ollaan koko talvi syöty puuroa lounaaksi sunnuntaisin, se on meidän sunday roast. Useimmiten riisipuuroa, mutta viime viikkoina ollaan laajennettu ohraan ja spelttiin. Spelttisuurimot on mun uusi suosikki, myös puurossa. Viimeksi kokeilin tehdä uunipuuron spelttirouheesta ja uunissa.
Uunipuuro valmistuu parissa tunnissa kuin itsestään, mutta on sekin kuulkaa lepoa sielulle seistä tunti hellan äärellä hämmentelemässä ja todeta joka tilanteeseen, et sori ny, mutta tää palaa pohjaan/kiehuu yli, en voi liikkua. (Tiedän, tiedän, ei se nyt koko tuntia siinä vaatis, mutta älkää vaan kukaan uskaltako sanoa tätä ääneen!)

Riisi, ohrasuurimot ja spelttisuurimot selviävät uunissa keskenään, mutta spelttirouhetta pitää uunituksen ajan muutaman kerran sekoittaa. Ihana rapsakka kuori, eli uunipuuron paras osa, muodostuu kyllä viimeisen puolenkin tunnin aikana.

Olen varsin ihastunut tähän meidän puuroperinteeseen. Voi olla, että kesällä se joutuu katkolle (koska olemme tilanneet varsin kuuman kesän, eikä silloin voi seistä hellan äärellä) ja pitää keksiä joku muu ruoka, jota joka sunnuntai nautimme, kaikki ideat ovat tervetulleita ja olisi kiva kuulla onko muillakin vastaavia ruokaperinteitä.



Speltti-uunipuuro

4 dl spelttirouhetta (Sunspelt)
7,5 dl vettä
7,5 dl maitoa
1 tl suolaa
1 tl voita

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Voitele uunivuoka voilla. Mittaa loput aineet vuokaan ja sekoita.
Laita vuoka uuniin 2 tunniksi. Sekoita muutaman kerran tänä aikana.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template created by Photographic Elements