Raparperivohvelit

tiistai 27. toukokuuta 2008

Iski yhtenä iltana äärimmäinen makeanhimo. Kaapeista ei löytynyt mitään valmista makeaa, kuten suklaatapullaapiparii, (ei löydy koskaan sillä syön kaiken makean hetikaikenkokonaisena). Makeiden makuelämyksien parhaimmat edustajat olivat piirakkaa varten hankittu raparperi, josta sellaisenaan on makeus kaukana ja hiukkasen kuivahtaneet valmiit vohvelit, joita ei myöskään voi ylettömästä makeudesta ylistää. Ei äärimmäisessä makeanhimossa mitään piirakkoja ehdi leipoa, se on minuuttien kysymys ennen kuin iskee ahdistus.
Siispä pistin paistinpannulle pari ruokalusikallista voita ja suunnilleen saman verran sokeria ja keittelin, kunnes sokeri alkoi ruskistua. Sitten laitoin pannuun pätkityt raparperit ja paistelin hetken, mutten liian kauan, jottei raparperi lötkööntynyt. Vohvelit lämmitin uunissa ja lisukkeeksi vatkasin zabaionen, eli lasikulhoon yksi keltuainen ja sokeria, sekoitus, kattilan pohjalle vähän vettä, kattila liedelle ja kulho kattilan päälle ja reipas vatkaus.
Nostelin raparperit vohveleille, lusikoin karamellisoituneen sokerivoin päällä ja peitin koko komeuden zabaionella.
Makiaa oli, muttei liian, kiitos raparperin.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template created by Photographic Elements