Omena-puolukkanyytit ja puolukkajäätelö

lauantai 20. syyskuuta 2008

Menneinä päivinä puolukat ovat taipuneet keittiössäni aika moneksi pääasiassa makeaksi herkuksi, (kun vain kerkeis jossain välissä kaiken postata). Ja tulevat muuten vielä taipumaan ainakin leiväksi ja mahdollisesti hilloksi. Hillon tekemisessä kyrsii vaan se kaikki purkkien lämmittäminen ja kansien keittäminen.
Heti ruispuolukkapiirakan jälkeen piti puolukoista tietenkin tehdä jäätelöä. Perusohje on suklaapalajäätelöstä tuttu ja siis alun perin Sorsanpaistaja-Celeltä, snadisti muokattuna. Tämäkin oli ihan uskomattoman hyvää, mutta suosittelen soseuttamaan puolukat ennen jäätelömassaan lisäämistä, ne kun ovat muuten sitten niin kovin jäisiä, että makuaisti tuppaa turtumaan ja siten jäätelöä voi syödä vain ihan vähän kerrallaan mikä on selkeä sääli kun hyvästä jäätelöstä on kysymys.
Nyytit olivat nopea päähänpisto kaapeista löytyville aineksille kun oli ruokavieraita tulossa. Nyyttilöiset olivat todella hyviä, vaikkeivät nyt niin kovin kauniita, mutta ihan vaan vaikka kaksi kerrosta taikinalevyä viiden sijaan per nyytti olisi ollut sopiva määrä, minä en vaan voinut millään heittää ylimääräistä taikinaa menemään eikä minulla ollut enää mitään täytteeksi sopivaa. Noin monesta päällekkäisestä levystä tulisi paremmin vaikka kolmioita. Ja jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin lehtitaikina olisi ollut noin niinku taikinana aika paljon filloa parempi, fillosta tuppas tuleen täytteet läpi.
Omena-puolukkanyytit
1 paketti fillotaikinaa
5 pientä omenaa
1,5 dl puolukoita
0,5 dl pinjansiemeniä
1 dl demerasokeria
1 rkl aitovaniljasokeria
1 tl kanelia
2 rkl hunajaa
1 dl kuumaa vettä
1 keltuainen

Kuori ja lohko omenat, poista siemenkodat ja pilko lohkot paloiksi. Sekoita keskenään omenapalat, puolukat, pinjansiemenet, sokerit ja kaneli. Sulata hunaja kuumaan veteen. Rullaa sulaneet taikinalevyt auki ja leikkaa taikinalevypino kuuteen neliöön. Ota taikinaa sivuun levy kerrallaan, sivele levy hunajavedellä, nosta seuraava levy sivellyn päälle ja sivele sekin hunajavedellä. Jatka kunnes kerroksia on tarpeeksi, lusikoi levyjen keskelle täytettä ja nosta taikina nyytiksi täytteen ympärille tai taita kolmioksi. Voitele keltuaisella ja paista 200-asteisessa uunissa kauniin värisiksi.
Puolukka-vaniljajäätelö
3 dl täysmaitoa
1 vaniljatanko halkaistuna
2 dl hienoa sokeria
3 munankeltuaista
3 dl kuohukermaa
2 dl puolukoita

Kiehauta maito kera vaniljatangon paksupohjaisessa kattilassa. Nosta kattila liedeltä ja anna maustua puoli tuntia.
Laita sokeri ja munankeltuaiset isoon kulhoon ja vatkaa vaahdoksi. Ota vaniljatanko maidosta ja valuta maito hitaasti munasokerivaahtoon koko ajan sekoittaen. Kaada seos takaisin kattilaan ja hauduta 10-15 minuuttia jatkuvasti hämmentäen. Älä päästä seosta kiehahtamaan, jotta se ei juoksetu. Juoksettumisen pelossa tämän vaiheen voi suorittaa myös vesihauteessa eli kattilaan vettä kiehumaan ja kattilan päälle kulho, jossa seosta sitten hämmennetään
Ota kattila tulelta ja jäähdytä syntynyt vaniljakastike. Vatkaa kerma vaahdoksi.
Laita jäähtynyt vaniljakastike peittämättömänä pakastimeen 1 – 2 tunniksi tai kunnes se alkaa kovettua. Sekoita kovettunut kreemi sähkövatkaimella tasaiseksi ja sekoita siihen kermavaahto. Lisää (soseutetut) puolukat. Laita jäätelö edelleen kannettomana pakastimeen. Jos käytät kokonaisia puolukoita, sekoita ainakin kerran jähmettymisen aikana, etteivät puolukat painu massan pohjalle. Peitä valmis jäätelö kannella.

6 kommenttia

  1. Herkullisia juttuja!

    VastaaPoista
  2. Oujee, nyt sain idean omaan juttuun tälle päivälle, kun on filoa kaapissa. :-) Itse pidän siitä kovasti enemmän kuin voitaikinasta. Yleensä vain voitelen voisulalla, myös nämä makeat versiot, tykkään siitä pienestä suolaisuudesta minkä tuo niihin.

    Ja filohan säilyy viikon jääkaapissa, kun vaan rullaa ja peittää jollain jotta säilyttää kosteutensa. Mutta onhan se hieman hankalaa, kun paketin kerran avattuaan se on sitten siinä.

    Saatiin eilen puolukoita ehkä kaheksan litraa, että on millä kokeilla ;-)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Yaelian! Ja Muuli, sanoisin, että voisulalla voideltuna toimii myös tuo viisi kerrosta taikinaa. Odotan sun jalostettua versiota ja kokeilen näitä sitten uudelleen.

    VastaaPoista
  4. Ei tästä mikään jalostettu versio tullut, röyhkeän krosskitscheninen viritys pikemminkin :-D Uunissa paraikaa, saas nähdä miten perhelounaalla maistuu. Puolukka ei ole ihan supersuosittu tämän yleisön suussa. Vaan sainpahan ainakin filon pois kuleksimasta, tai viisi levyä siitä!

    Nyt täytynee tehdä sitten vaikka karitsainen piiras tms. iltapalaksi ;-)

    VastaaPoista
  5. Mm, puolukkajätskiä.. Meillä tehtiin kotona pienenä silloin tällöin jäädykettä puolukasta ja se ainakin oli huippua. Pitäisi varmaan kysellä porukoilta reseptiä ja kokeilla joskus, siinä taisi olla puolukat kevyesti soseutettuna.

    VastaaPoista
  6. Cele: puolukkajäädykkeestä on mullakin joku nuoruudenmuistikuva, ihan kun sellaista olis tarjottu mun tai siskon rippijuhlissa tai ylppäreissä.. Tosin kumpienkin kummistakin juhlista on joku sata vuotta, joten voi olla että menee nyt täysin metsäänkin. Oli tilaisuus mikä tahansa niin hyvää se oli! Ja jos jäätelöä mielii, niin soseuta ihmeessö marjat!

    VastaaPoista

Blogger Template created by Photographic Elements