Sienet sopivat pitsaan erinomaisesti. En ehkä olisi itse tätä älynnyt, mutta onneksi Sillä Sipulit pyöräyttivät makoisan oloisen kantarellipitsan ennen kuin ehdin jalostaa oman sienisaaliini piirakkamuotoon.
Pääsinpä vihdoin kokeilemaan Italiassa pari vuotta sitten oppimaani tomaattikastiketta. Ai että oli hyvää.
Laitoin kantarellit ja mustatorvisienet omiin pitsoihinsa, mustatorvisieniversio oli mielestäni parempaa. Pohjalla on tomaattikastiketta ja siivutettua mozzarellaa. Sienet laitoin kastikkeen ja juuston päälle. Kinkun lisäsin vasta paiston jälkeen.
Tomaattikastike pitsalle
1 tlk kuorittuja luumutomaatteja
1/2 ruukkua basilikaa (varsineen)
ripaus suolaa
Soseuta kaikki aineet sauvasekoittajalla tai tehosekoittimessa. Levitä pitsapohjalle kauhalla.
just just... näyttää ihan mielettömän hyvältä! :) mulla on ollut jo monta viikkoa ajatuksena tehdä itse pizzaa... tässä taas muistutus siitä. sieniäkin ois.
VastaaPoistaMä laitoin taikinan tekeytyyn jo edellisenä iltana. Ja hyvää oli, kiskastiin Herra Prinsessan kanssa kaksi pellin kokoista pitsaa melkein kokonaan yhdeltä istumalta. :)
PoistaVoiskohan saada vielä ohjeen millä teet pohjan? Ja myydäänkö luumutomaattitölkkejä ihan perus S- tai K-kaupoissa? Kitoos :) !
VastaaPoistaAnkkuli
Kuorittuja tomaatteja myydään kyllä joka kaupassa, ei niiden ole pakko olla luumumallia (yleensä kai ovat vaikkei sitä tölkissä lukisikaan). Ja jos ei löydy, niin ota ihan vaan tomaattimurskaa.
PoistaPohjaan meni nokare hiivaa, noin 5 g, ripaus suolaa ja sokeria, 2,5 dl kylmää vettä, 1 dl oliiviöljyä ja sopivasti vehnäjauhoja. Nämä kaikki vain pitkään vaivaukseen ja taikina kostella keittiöliinalla peitettynä jääkaappiin yöksi.