Glaseerattua lohta ja pesto-perunasosetta

lauantai 3. toukokuuta 2008

Kuulostaa jotenkin älyttömän fiiniltä ja onkin juu, mutta on nopea ja helppo valmistaa. Uusimmassa Glorian ruoka & viini –lehdessä esitellään Kennedyjen entisen kokin Neil Connollyn kirjoittama Kennedy Kitchen –kirja, josta esimerkkireseptiksi on poimittu glaseerattu grillilohi. Glaseeraukseen tulee voita, appelsiinia, balsamiviinietikkaa, inkivääriä, sokeria ja appelsiinilikööriä. Minulta löytyi vain voita, sokeria ja sitruunaa, joten niihin oli tyytyminen. Limoncelloakin piti olla, mutta ilmeisesti olen juonut sen. Siltikin tämä oli kerrassaan makoisaa.

Lehdessä ohjeistetaan käyttämään nahatonta lohta, mutta kuvassa fileessä on selvästikin nahka vielä jäljellä, miksi? Samoin tätä nahatonta palaa kehotetaan grillaamaan lihaisampi puoli alaspäin.. Joo, kyllä sen nyt fiksumpi tajuaa, että kumpaa puolta pitää kärtsää, mutta jos irrottaa nahan, niin eikös kumpikin puoli ole ihan yhtä lihaisa?

Glaseerattu lohi
2 palaa lohifileetä
2 sitruunaa
2 rkl voita
½ dl sokeria

Raasta sitruunoista kuori ja halkaise ne kahtia. Laita kattilaan voi ja kuoriraaste ja freesaa minuutti taikka pari. Purista sitruunan puolikkaista mehu kattilaan ja lisää sokeri, sekoita. Keitä noin kolmasosaan eli kunnes glaseeraus muuttuu tahmeaksi. Sopiva keino tahmeuden testaamiseen on vetäistä seos sekoitusvälineellä kahtia pitkin pannun pohjaa, jos seos myös pysyy kahdessa osassa, on se valmista.
Grillaa lohta muutama minuutti eli ota fileisiin väriä kuivalla kuumalla (grilli)pannulla. Asettele lohifileet uunivuokaan, mausta suolalla ja pippurilla ja lusikoi glaseeraus fileiden päälle. Laita parisataa-asteiseen uuniin 5-8 minuutiksi.

Pesto-perunasose
Muutama peruna
2 rkl pinjansiemeniä
palanen pecorinoa
puolikas valkosipulinkynsi
puoli ruukkua basilikanlehtiä
½ dl oliiviöljyä

Keitä perunat kuorittuina. Perunoiden keittyessä valmista pesto eli laita tehosekoittimeen kaikki ainekset ja surrur. Soseuta perunat tilkkaan keitinvettään ja pestoon.
Jos laittaa ensin perunut kiehumaan ja valmistaa sitten glaseerauksen ja aloittaa peston valmistuksen kun lohi menee uuniin, niin ruoka on valmista kun lohi tulee uunista. Toisin sanoen samassa ajassa kun perunat keittyvät.

3 kommenttia

  1. Heissan!

    Soppakellari ilmoittaa, että mission completed eli artisokat veistelty ja maisteltu. Kiitos kivasta haasteesta, taas ollaan yhtä kokemusta rikkaampia! :)

    VastaaPoista
  2. Mahtavan fiini ja todellakin helppo resepti! Kannattaa kokeilla kaikilla tarvittavilla raaka-aineilla.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, että tämä ohje oli tallessa.

    VastaaPoista

Blogger Template created by Photographic Elements